Brittiläinen radiokanava ilmoitti virheellisesti, että kuningas Charles olisi kuollut.
Brittiläinen Radio Caroline ilmoitti virheellisesti tiistaina 19. toukokuuta, että kuningas Charles on kuollut, kertoo Independent.
Kuolinilmoituksen perään kanavalla soi Britannian kansallislaulun God Save the King.
Kanavan kuuntelijan mukaan lähetys katkesi 15 minuutiksi. Pitkän katkon jälkeen kanavan juontajat pyysivät anteeksi virhettä ja kertoivat että kuningas on elossa. Radio Caroline kuuluu Britannian etelä- ja keskiosissa.
Radiokanava julkaisi pahoittelunsa myös Facebook-sivuillaan.
Kanavajohtaja Peter Moore kirjoittaa, että kyseessä oli tekninen virhe. Hänen mukaansa hallitsijan kuoleman varalle on laadittu suunnitelma, jota kaikki Britannian radioasemat noudattavat.
Hän kertoo, että järjestelmä aktivoitui vahingossa ja ilmoitus kuninkaan kuolemasta päätyi suoraan lähetykseen. Hän kertoo, että tilanne saatiin korjattua hiljaisuuden aikana
– Pyydämme anteeksi hänen majesteetiltaan, sekä kuulijoiltamme, Moore kirjoittaa.

