Konsulttikohusta moitteet saanut Puolustusvoimien ex-komentaja Lindberg kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi

Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali evp. Jarmo Lindberg pyrkii eduskuntavaaliehdokkaaksi kokoomuksen listalta, kertoo puolue perjantaina. Kokoomuksen tiedotteen mukaan Lindberg tavoittelee ehdokkuutta Helsingin vaalipiiristä.

Lindberg toimi Puolustusvoimien komentajana vuosina 2014–2019 ennen kuin nykyinen komentaja, kenraali Lauri Kivinen aloitti tehtävässä.

Helsingin kokoomus päättää virallisesti ehdokkuudesta ensi viikon maanantaina pidettävässä piirikokouksessaan.

– Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Jarmo Lindbergin kokemukselle on erityisesti tarvetta. Turvallisuuteen ja maanpuolustukseen liittyvät kysymykset ovat varmasti paljon esillä kevään eduskuntavaaleissa, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo puolueen tiedotteessa.

Eduskuntavaalit pidetään keväällä 2023.Lindberg on tänä vuonna ollut julkisuudessa aktiivisesti kommentoimassa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Konsulttifirman perustamisesta syntyi kohu

Oulusta kotoisin olevan Lindbergin tausta on Ilmavoimissa, ja hän on toiminut muun muassa Ilmavoimien komentajana. Puolustusvoimien komentajuuden päättymisen jälkeen Lindbergin konsulttitoiminnasta syntyi kohu.

Lindberg perusti tammikuussa 2020 oman yhtiönsä vielä aikana, jolloin hänellä oli puolustusministeriön kanssa sovittu karenssisopimus päällä. Lindberg ei ilmoittanut ministeriölle yrityksen perustamisesta, eikä ministeriö sittemmin myöskään perinyt häneltä sopimussakkoa sopimusrikkomuksesta.

Hänen konsulttiyrityksensä konsultoi amerikkalaista puolustusyhtiötä Lockheed Martinia aikana, kun Suomi päätti F-18 Hornet -hävittäjien seuraajista. Myöhemmin Lockheed Martin irtisanoi Lindbergin kanssa tekemänsä sopimuksen.

Oikeuskansleri arvioi syksyllä 2020, että puolustusministeriö ei ylittänyt harkintavaltaansa, kun se ei perinyt Lindbergiltä sopimussakkoa rikkeen vuoksi. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti piti kuitenkin Lindbergin menettelyä moitittavana.

Joulukuussa 2021 Suomi ilmoitti valinneensa Lockheed Martinin valmistamat F-35-hävittäjät Hornetien korvaajiksi.

Puolustusvoimien entinen komentaja Lindberg: Venäjä joutuu neuvottelemaan Iranin kanssa ohjusvarastojen täyttämisestä 7:22
Puolustusvoimien entinen komentaja Lindberg on tuttu näky Ukrainassa käytävän sodan analysoijana. Asian ytimessä -ohjelmassa hän arvioi tässä kuussa, että Venäjä joutuu neuvottelemaan Iranin kanssa ohjusvarastojen täyttämisestä.

Lue myös:

    Uusimmat