Järjenvastaista sakotusta Oulussa? Pasin mielestä viranomainen on väärässä

Iskikö sääntö-Suomi?"Kaikkia v***ttaa ja mikään ei toimi" 1:38

Oulussa kuvatulla videolla nähdään oiva esimerkki siitä, miten lakipykälät voivat toisinaan olla ristiriidassa maalaisjärjen kanssa.

MTV Autot tavoitti videon kuvanneen Pasi Jokisen. Oulun Mäntylässä sijaitsevan asuinalueen läpi kulkee kapea tie, jonka varteen pysäköidyt autot saivat tuulilaseihinsa eilen parkkisakot – tiellä, jossa pysäköinti on kuitenkin sallittua.

– Viranomainen on onnistunut taas aikaansaamaan tilanteen, että kun toimitaan, kuten lainsäätäjä haluaa, niin kaikkia v***ttaa ja mikään ei toimi, Jokinen aloittaa sosiaalisessa mediassa hurjasti huomiota saaneen videonsa.

– Meillä on tässä sellainen tilanne, että kerran vuodessa poliisi käy jakamassa koko tielle sakot siitä, että pysäköidään lainvastaisella tavalla. Se lainvastainen tapa on tämä, että autot ovat kokonaisuudessaan pois ajoradalta, Jokinen kertoo videolla ja esittelee tien varteen pysäköityjä autoja.

Jokinen kertoo MTV Autoille, että sakottaja on kaupungin pysäköinninvalvonta, eikä poliisi, kuten hän videolla ensin totesi.

– Paikka, missä tämä tapahtui on sellainen, että jos siinä pysäköi tielle, siitä ei mahdu kukaan kulkemaan. Tässä on paljon pihateitä, jotka jäävät autojen taakse piiloon, jos väylälle pysäköidään, Jokinen kertoo MTV Autoille.

– Jostain syystä kaikki, jotka täällä asuu, pysäköivät autonsa siihen metsän puolelle. Se on kaikkien kannalta parempi ja mukavampi, mutta viranomainen ei siitä tykkää ja käy suurin piirtein kerran vuodessa jakamassa sakot, hän huokaisee.

– Paras ratkaisu olisi se, että tien viereen tehtäisiin varsinaisia pysäköintipaikkoja ja määriteltäisiin se pysäköintialueeksi. Siinä yhdistyisi alueen asukkaiden tarve ja terve järki, Jokinen kertoo toiveikkaana.

– Se, mitä en todellakaan toivo on, että siihen lätkäistään pysäköintikieltomerkki, jolla lakaistaan ongelma maton alle.

Jokisella oli perheen molemmat autot pysäköitynä tien varteen.

– Sadan euron ylimääräinen tukimaksu yhteiskunnalle, mutta en en itke, enkä valita.

Otsikkoa tarkennettu klo 14.33.

Lue myös:

    Uusimmat