Japani sanoo tiukentavansa rajavalvontaa – syynä autovalmistaja Nissanin ex-johtajan pakomatka, joka on kuin suoraan James Bond -elokuvasta

Nissanin entinen toimitusjohtaja Carlos Ghosn syyttää Nissanin"selkään puukottavaa"johtoporrasta salaliitosta 1:24
Nissanin entinen toimitusjohtaja Carlos Ghosn syytti viime keväänä Nissanin "selkään puukottavaa" johtoporrasta salaliitosta

Suurta julkisuutta saanutta talousrikosoikeudenkäyntiä pakoileva Nissanin entisen toimitusjohtajan Carlos Ghosn lähti pakomatkalleen Japanista ilmeisesti ensin luotijunalla.

Japanilaisen NTV-televisiokanavan mukaan Ghosni nousi junaan Tokiossa Shinagawan asemalla joulukuun 29. päivänä.

Kanava sanoo tietojen olevan peräisin Japanissa meneillään olevaa tutkintaa tuntevilta ihmisiltä. Japani on sanonut selvittävänsä, miten Ghosn onnistui välttämään turvatoimet, joita oli asetettu osana takuuehtoja.

NTV:n mukaan Ghosn nousi junasta illalla Osakassa ja otti taksin hotelliin lähelle Kansain lentokenttää. Pakomatkalaisen uskotaan vielä samana päivänä jatkaneen matkaa yksityiskoneella ensin Turkin Istanbuliin ja sieltä koneen vaihdon jälkeen Libanonin Beirutiin.

Pakomatkan kaikkia yksityiskohtia ei ole vahvistettu

Viime viikolla paikallismedia kertoi Ghosnin näkyvän turvakameran tallenteella, kun tämä lähti yksin kotoaan Tokiosta. Yksityiskohdista ei ole kuitenkaan vahvistettuja tietoja.

Oikeusministeri Masako Mori kertoi maanantaina lehdistötilaisuudessa, että Ghosnin arvellaan käyttäneen vilpillisiä keinoja lähtiessään Japanista laittomasti. Hän sanoi ohjeistaneensa viranomaisia tiukentamaan rajavalvontaa.

Lisätietoja tilanteesta saataneen keskiviikkona, jolloin Ghosnin on määrä astua julkisuuteen lehdistötilaisuudessa. Ghosnin edustajan mukaan tilaisuus järjestetään Beirutissa iltapäivällä.

Ghosnilla on kolme kansalaisuutta

Wall Street Journal on aiemmin raportoinut, että Ghosn pantiin lentokoneeseen Osakassa suuressa, konserteissa käytettävälle audiolaitteelle tarkoitetussa laatikossa. Säilytyslaatikko oli lehden mukaan myöhemmin löytynyt matkustamosta.

Lehti siteerasi nimettömiä, Turkissa meneillään olevaa tutkintaa tuntevia lähteitä, joiden mukaan laatikon pohjaan oli porattu reikiä hapen kiertämisen takaamiseksi.

Japanin liikenneministeriö on kertonut uutistoimisto AFP:lle, ettei matkatavaroiden tarkastaminen ole pakollista yksityiskoneissa. Ministeriön edustaja sanoo, että turvatarkastuksia tehdään esimerkiksi pommien havaitsemiseksi ja kaappausten estämiseksi ja yksityiskoneiden tapauksessa riskejä pidetään paljon pienempinä.

Ghosnilla on Ranskan, Brasilian ja Libanonin kansalaisuudet. Uutistoimisto AFP:n mukaan tokiolainen tuomioistuin oli antanut Ghosnin pitää toisen Ranskan passinsa, jotta tämä voisi matkustaa Japanin sisällä.

Entisestä toimitusjohtajasta annettu pidätysmääräys

Ghosnista on annettu kansainvälinen pidätysmääräys. Washington Postin mukaan Libanonin ei uskota luovuttavan häntä takaisin, sillä maalla ei ole luovutussopimusta Japanin kanssa. Ghosn voi halutessaan myös jatkaa matkaa Ranskaan.

– Jos herra Ghosn tulee Ranskaan, me emme luovuta häntä, sillä Ranska ei ikinä luovuta omia kansalaisiaan. Sovellamme herra Ghosniin samoja pelisääntöjä kuin kaikkiin muihinkin, vahvisti ranskalainen valtiosihteeri Agnes Pannier-Runacher televisiokanava BFM:lle.

Libanonilaissyntyinen liikemies on arvostellut ankarasti Japanin oikeusjärjestelmää epäoikeudenmukaisuudesta. Ghosn on kertonut lähteneensä maasta, koska ei halunnut olla "Japanin epäreilun oikeusjärjestelmän panttivanki".

Lue myös:

    Uusimmat