Itserakas onanisti: Aleksis Kivi muuttui viimeisinä mielisairaina vuosinaan lähes mykäksi – lääkärin mukaan kansalliskirjailija oli armoton itsetyydyttäjä

Keskisarjan mukaan tämä on Saelanin mielenkiintoisin muistiinpano. Mutta mitä huudahdus tarkoittaa?

Kiven Olviretki-teoksessa esiintyy ilotyttö nimeltään Konkordia. Kivellä epäiltiin olleen useita sukupuolitauteja – kiroiliko hän niiden aiheuttajaa?

Keskisarja sivuuttaa kuitenkin nämä spekulaatiot ja kaivaa esimerkin latinasta, jota 1800-luvun koululaisille tankattiin.

– Concordia res parvae crescunt, discordia maximae dilabuntur, sopusoinnussa pienet asiat kasvavat suuriksi, eripurassa suuretkin luhistuvat, sopisi kielitaistelun halkomaan kansaan, jonka fennomania särkyi tolvanojen totikuppikunniksi, Keskisarja kirjoittaa.

Ylilääkäri Saelan oli arvioinut, että Kiven loukattu kirjailijakunnia oli yhtenä tärkeimpänä osasyynä melankoliaan. Kivi ei koskaan toipunut Seitsemän veljestä -teoksen saamasta murskakritiikistään.

Kivi ei itse ollut vastannut kritiikkiin ivaamalla sen ajan kirjallisuuspäälliköitä – Seitsemän veljestäkin oli päättynyt sopusointuun. Tämä ristiriita tuntui jäytävän Kiveä.

Sopusointu, saatana!

Parantumaton Kivi veljen luo

Helmikuussa 1872 Saelan totesi viimeisessä merkinnässään Kiven parantumattomaksi.

– On ainoastaan huutanut. Sanoo tänään olevansa sairas ja väsynyt.

Oli aika siirtyä toisaalle, sillä kukaan ei ollut valmis maksamaan Kivelle paikkaa Lapinlahdesta elämänsä loppuun. Häntä oltiin jo määräämässä kotikuntaansa Nurmijärvelle Kristina Södermanin nurkkiin, mutta leskimuori arkaili, sillä Kivi arvioitiin pahapäiseksi.

Hätiin tuli Kiven veli Alpertti, joka haki Aleksiksen kotiinsa karkauspäivää 1872. Keravalle asti he pääsivät junalla, mutta loppumatka Tuusulaan oli vaellettava sohjossa. Levähdyspaikalla Krapin talossa isäntä arveli, että Aleksiksen matka päättyy tähän.

–  Hiki pulppusi, otsasuonet pullottivat. Tuvan penkillä istuessaan hän pyyhki naamaansa mustan talvipalttoon hihalla, Keskisarja kirjoittaa Kiven koettelemuksista.

Alpertti Kivi vanhana miehenä mökillään.

Mutta Kivi jaksoi Syvälahden mökille, jossa hän eli kevään, kesän ja syksyn. Alpertti kertoi vieraille hoitavansa veljeään hellästi, mutta toisten lähteiden mukaan veljeä myös pidettiin nälässä ja teljettiin sikolättiin.

Vintiltä kurkkiva ja huuteleva karvapää

Kivi vietti aikaa pääasiassa sisätiloissa pienessä huoneessaan. Ulos mentiin vain tarpeille, pesulle hänet saatiin vain raahaamalla rääkyvä mies Tuusulanjärveen. Jos kohtaus iski, Kivi eristettiin vintille, jonka alta poistettiin tikapuut. Siellä hän rauhoitti ja katseli maantielle, jossa kulkijat näkivät silloin tällöin karvapään talon lävestä kurkistelemassa.

Tuohon aikaan joka kylässä oli omat hullunsa. Siksi Kivenkään huutelua ei enemmälti kummasteltu. Kirjailijan salakieli jäi sen sijaan kyläläisten mieliin.

– Suomeksi hän huusi Jeesus Perkele ja Musta Saatana sekä ihmisten ja paikkojen nimiä: Karuliina, Matti, Aapo, Parkinmäki, Oihonna, Gehenna… Ilmeisesti Matti tarkoitti isosetää, Suomenlinnaan muurattua metsärosvoa. Parkinmäki oli onnenpojan lapsuudenmaisema, Keskisarja kirjoittaa.

Kiven teatteriteokset Lea ja Karkurit tuottivat sen verran hyvin, että Alpertti-velin määrärahaa veljensä omaishoidosta korotettiin. Vuodeksi 1873 summa oli 200 markkaa.

"Suomen historian parhaat viimeiset sanat"

Tuota vuotta Kivi ei koskaan nähnyt. Hänen fyysinen kuntonsa heikkeni joulukuussa. Virtaa toivat vain Alpertin lapset, jotka toivat omia lapsuusmuistoja mieleen.

Mutta joulurauha keskeytyi Aleksiksen kirkunaan.

– En löydä kotoani, en löydä kotoani.

Keskisarjan mukaan Kivi vankistui joulun ja uudenvuoden välipäivinä, mutta kehon taudit eivät hellittäneet. Lavantauti tai kenties keuhkokuume saivat otteen ja mies vaipui horteeseen.

Hän havahtui vasta uudenvuodenaattona aamuyöllä pyytämään juotavaa. Alpertti kuiskaili Karoliina-vaimolle, että loppu on lähellä. Tuolloin Aleksiksen kerrotaan ottaneen molempia kädestä ja lausuen "Minä elän, elän.".

– Suomen historian parhaat viimeiset sanat. Jollei Aleksis niitä oikeasti korahtanut, sitä syvempi kumarrus keksimisestä Alpertille, yksinkertaiselle räätälille, Keskisarja kirjoittaa.

Suurmiehen maahanpanijaiset

Vaikka Kivi kuoli kurjana, häntä ei unohdettu ja hautajaisissa hän sai "suurmiehen seremoniat". Näin vaikka Kivi itsesäälin vallassa oli Ikävyys-runossaan arvellut, että "kumpua ei haudallein kohokoon koskaan, vaan multa kedoksi kamartukoon, ettei kenkään tiedä, että lepokammioin, on halavan himmeän alla".

Suomalaisen kansakoulun isänä tunnettu Uno Cygnaeus luonnosteli 2. tammikuun Morgonbladetiin Kiven muistokirjoituksen, jota Keskisarja kehuu loistokkaaksi.

– Niukka, aikoja sitten kadonnut onni, lopulta ”elämän ja kuoleman välinen tila”, joka on ”kaamea jokaiselle kuolevaiselle, kaamein kuitenkin hengelle, joka on tässä maassa päivänvalon nähneiden lahjakkaimpia, Cygnaeus ylisti 38-vuotiaana vaipunutta kirjailijaa.

Ensimmäinen ja ainoa kuva

Ennen kuolemaansa Kiveä ei oltu saatu valokuvattua. Ennen maahanpanijaisia miehestä haluttiin kuva. Arkku avattiin ja kuvan otti taidekoulua käynyt Albert Forssell.

Luonnoksen pohjalta varsinaisen muotokuvan viimeisteli tuolloin 17-vuotias Albert Edelfelt, joka ei ollut koskaan Kiveä nähnytkään.

Ylen haastattelussa keväällä Keskisarja kertoi pitävänsä Aleksis Kiveä suurimpana suomalaisena, jonka merkitys Suomen itsenäisyydelle on suurempi kuin vuodella 1918. Kiven legenda ei Keskisarjan mukaan olisi toteutunut, jos hänen elonsa ja loppunsa maan päällä olisi ollut rauhallisempi.

– Sitä vastoin sankarteos, joka rauhattomasti poukkoili maan päällä ja kuun viimeisellä reunalla, oli jatkava elämäänsä tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa, Keskisarja päättää.