IS: Autoliiton pomo kummeksuu Bernerin suunnitelmia – "Yksinkertaisen ihmisen vaikea ymmärtää"

Autoliiton toimitusjohtaja kritisoi Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmia, kertoo Ilta-Sanomat.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) kertoi Kauppalehden haastattelussa, että uusilla tienkäyttömaksuilla voitaisiin ohjata ihmisiä ostamaan vähäpäästöisempiä autoja.

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen kuitenkin kyseenalaistaa Bernerin terminologian.

– Käsittääkseni se onnistuu nykyisinkin, kun vähäpäästöiset maksavat vähemmän polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa, Nieminen kertoo IS:lle.

Niemisen mukaan siinä vaiheessa, kun maksuilla ryhdytään ohjaamaan auton ostamista, on kyseessä vero. Hän muistuttaa, että veron ja maksun erosta on säädetty perustuslaissa.

Liikenneministeri Berner on kertonut, että autoilun kustannukset tulevat keventymään, mutta yhtälöä on Niemisen mielestä vaikea ymmärtää.

– Miten hinnat voivat alentua ja silti kaikki saavat enemmän, kun tulee uusia toimijoita ja välikäsiä? Sitä on yksinkertaisen ihmisen vaikea ymmärtää.

Berner on luvannut kertoa lisää autoilun tienkäyttömaksuista tammikuun puolivälin jälkeen.

***

Volvo esitteli nelihenkisen ruotsalaisperheen 2:09

Lue myös:

    Uusimmat