Ilouutinen vuodenvaihteesta: Ilotulitteista vähiten silmävammoja koko 2000-luvulla – yksi alaikäinen loukkaantui maastosta löytämästään raketista

Virallinen ilotulitus aiheutti vammoja katsojalle Helsingin Kansalaistorilla – ruutia lensi kasvoihin 2:30
Virallinen ilotulitus aiheutti vammoja katsojalle Helsingin Kansalaistorilla – ruutia lensi kasvoihin

Ilotulitteista johtuneita silmävammoja hoidettiin Suomen sairaaloissa viidellä potilaalla vuodenvaihteessa, kertoo Suomen silmälääkäriyhdistys. Lukema on selvästi pienin koko 2000-luvulla.

Esimerkiksi vuonna 2016 silmävammoja ilotulitteista sai 31 henkilöä, ja vuosien 2013 ja 2019 välillä vammautuneita oli muuten 11:stä 17:ään henkilöä.

Silmälääkäriyhdistys teetti aiheesta kyselyn, johon tulleiden viestien mukaan ilotulitus oli Suomessa paikoin keskimääräistä vähäisempää. Yhdistys myös arvioi, että ilotulitteiden vaaroja ehkäisi myös aiheesta virinnyt keskustelu, suojalasien yleistynyt käyttö sekä viranomaisten että maahantuojien tiedotus.

Alaikäinen vammautui löytämästään ilotulitteesta

Selvityksessä eivät näy ilotulitteista hoidetut lievimmät vammat. Vakavampia vammoja saaneita hoidettiin neljässä sairaalassa, yhtä potilasta kahdessakin sairaalassa. Helsinkiin tuli kolme potilasta ja Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Lappeenrantaan kuhunkin yksi.

Vammautuneista yksi oli ilotulitusta seurannut nainen ja loput miespuolisia, jotka olivat käsitteet ilotulitteita itse. Yksi vammautuneista käytti suojalaseja. Neljä vammautuneista oli 20–45-vuotiaita, yksi puolestaan alaikäinen lapsi, jolle ilotulitteita ei saisi luovuttaa. Hän oli kuitenkin löytänyt ilotulitteen räjähtämättömänä maastosta.

Pahempia vammoja saaneista kaksi sai vaikeita, pysyvämpi vammoja. Toinen heistä sai silmään vaikean ruhjevamman, joka vaatii leikkauksen. Toisen saama ruutivamma paranee todennäköisesti ajan kanssa, yhdistys kertoo.

Selvitys tehtiin yhteistyössä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) sekä Helsingin yliopistollisen sairaalan silmätautien klinikan kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat