Ilmastotutkija: Myrskyistä tulee entistä voimakkaampia ja tuhoisampia – "Rankkoja vaikutuksia on odotettavissa"

5:46
Ilmastotutkija Hannele Korhonen kertoo, minkälaisia ja kuinka voimakkaita ilmastoilmiöitä tullaan näkemään tulevaisuudessa.

Ilmastotutkijan mukaan ilmastonmuutoksen seurauksena sään ääri-ilmiöt lisääntyvät Suomessa ja maailmalla.

Ilmastonmuutoksen lämmittäessä maapalloa keskilämpötila nousee ympäri maailmaa, joten myös pahimmat helteet ovat jatkossa entistä kuumempia.

– Se vaikuttaa esimerkiksi ihmisten terveyteen, maatalouteen ja työtehoon, ilmastotutkija Hannele Korhonen sanoo.

Ilmaston lämpeneminen näkyy tulevaisuudessa Suomessa myös voimakkaampina myrskyinä ja esimerkiksi rankkasateina.

Myös muualla maailmalla hirmumyrskyjen odotetaan voimistuvan ja sademäärien nousevan. Se taas aiheuttaa yhä enemmän tulvia.

– Yleensähän ne sademäärät aiheuttavat sen suurimman tuhon. Paikallisia rankkoja vaikutuksia on odotettavissa, Korhonen sanoo.

"Hallituskin tietää, ettei ne ihan vielä riitä"

Korhonen sanoo olevansa monin paikoin tyytyväinen hallituksen budjettiriihessä asettamiin päätöksiin.

– Paljon hyviäkin päätöksiä tehtiin.

Hyviksi päätöksiksi hän mainitsee esimerkiksi teollisuuden tuen ohjaamisen pois fossiilisista polttoaineista energiantuotannosta ja ohjeistuksen turpeesta luopumiseen.

Korhonen sanoo näiden olevan hyviä askeleita, mutta ne tuskin riittävät hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseen vuoteen 2035 mennessä.

– Hallituskin tietää, ettei ne ihan vielä riitä. Kyllä esimerkiksi liikenteessäkin täytyy tehdä aika paljon päätöksiä, meidän pitäisi olla fossiilittomassa liikenteessä vuosikymmenen loppuun mennessä.

Miten ilmaston lämpeneminen vaikuttaa sään ääri-ilmiöihin? Katso ilmastotutkija Hannele Korhosen haastattelu Viiden jälkeen -ohjelmassa kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja