Miesten 15 kilometrin kilpailussa hiihdetään kahta eri lenkkiä. Olosuhde on todella arvaamaton, sillä toiselle lenkille paistaa aurinko ja toinen on varjoissa. Huoltojoukkue on helteessä keskiviikkona.
Niskanen puolustaa matkalla maailmanmestaruutta ja kilpakumppanit lyövät hänelle painetta joka puolelta. Niskanen itse suhtautuu kisaan rauhallisesti, vaikka tavoitteena onkin vain ja ainoastaan kulta.
LUE MYÖS: Iivo Niskaselta viileä kuitti norjalaisten henkiseen sodankäyntiin – "Huonompia ennustamaan säätäkin kuin me"
Yhdistelmäkisassa iskua saanut takareisi on kunnossa, henkiset haavat on nuoltu ja Niskanen on muutenkin virtaa täynnä. Kaikki on siis kohdallaan, mutta suksien suhteen tilanne on erikoinen.
Kisajärjestäjät kokeilevat tiistaina suolaamista radan ”punaiselle lenkille”, eli sille, jota auringonpaiste huomenna sulattaa. Jos suolaamiseen päädytään, se ei ole Niskasen kannalta edukas vaihtoehto.
– Laduthan ovat loivapiirteiset, ja jos olosuhde on rankempi, joutuu käyttämään jalkojakin. Jos punainen puoli suolataan, sitten latu on aika helppo. Itselle sopii paremmin, mitä hitaampi ja raskaampi keli on. Silloin työpätkät ovat pidempiä ja pääsee käyttämään omia vahvuuksia ja hapenottopuolellakin on enemmän merkitystä, Niskanen pohti tiistaina.
"Mikään voide ei ole täydellinen"
Suomen joukkue käy vielä tänään ladulla, joten huoltotiimikin saa tietoa kisaa varten.
– (Huoltotiimiin kuuluva) Lemmettylän Teemu sanoi aamupalalla, että tuli mitä tuli, niin hiihdätte mahdollisimman kovaa vaan, ei se teihin vaikuta. Enemmän huollon puolella on se mietintä, koska (lenkit) ovat täysin erilaiset. Sitten on aina pitovoitelu, joka toimii kummallakin puolella, Niskanen sanoo.

