Hyvinkään ampuja pyysi anteeksi uhreiltaan: Täysin turha teko

Hiltunen sai aluksi mahdollisuuden sanoa jotain uhreille ja omaisille.

- Pyydän anteeksi. Täysin turha teko ja ymmärrän seuraukset itselleni, hän sanoi hiljaisella ja värisevällä äänellä.

- Olen pahoillani, Hiltunen sanoi vielä.

Hänen asianajajansa kysyi häneltä, miten hyvin hän muistaa toukokuun tapahtumat.

- Muistan ne aika hyvin.

Uhkasi tappaa

Hän alkoi selostaa ampumista edeltäneen toukokuisen päivän tapahtumia. Hän kävi koululla ja pelasi videopelejä normaaliin tapaan. Myöhemmin illalla hän kävi ostamassa olutta ja lähti viettämään iltaa kaverinsa asunnolle Hyvinkään keskustan tuntumaan.

Kun viiden hengen porukka lähti baariin, Hiltunen haastoi matkalla yhden porukan jäsenistä painiotteluun, jonka hän hävisi.

- Otettiin siinä paini sitten. Hän otti minusta lukko-otteen. Hän kysyi, luovutatko ja sanoin, etten luovuta. Sitten hän luovutti ja minä olin siitä kovin iloinen. Sitten olin uhkaillut tappavani hänet.

Baarissa Hiltusen raivo nousi, ja hän otti taksin kotiinsa. Hän pyysi, ettei taksi kaartaisi pihaan asti, jotteivät hänen vanhempansa heräisi.

"Mitä hittoa mä oikein teen?"

- En muista, kävelinkö vai juoksinko kotiin. Katsoin ikkunasta, että äiti oli kastelemassa kukkia vielä illalla. Ei mennyt kauaa, kun meni valot pois ja minä menin sisälle.

Pian hän meni isänsä asekaapille, otti kaksi kivääriä ja yhden pienoiskiväärin sekä veitsen. Yksi aseista ei kuitenkaan mahtunut mukaan, joten hän jätti sen pihalle ja hyppäsi skootterinsa selkään.

- Ehdin ajamaan noin kilometrin verran ennen kuin kaaduin siinä. Tavaroita putoili. Mutta se ei ollut iso kaatuminen.

Matkan aikana hän kaatui myös toisen kerran. Tuolloin aseetkin lensivät maahan.

- Muistan, että kysyin itseltäni ääneen, että 'mitä hittoa mä oikeen teen'. Sitten otin ne aseet siitä ja pistin ne aseet takaisin pussiin.

"Tuntui ainoalta ratkaisulta"

Hän jatkoi keskustaan ja kiipesi kaksikerroksisen talon katolle, josta hän vietti jonkin verran aikaa ennen ampumisen aloittamista. Hän muun muassa soitti kaverilleen ja kuunteli puhelimestaan musiikkia.

Vielä tämän jälkeenkin ampuminen tuntui ainoalta ratkaisulta, jotta vihan tunne häviäisi. Hän kertoi tunteneensa olonsa häpäistyksi.

- Muistan, että tähtäsin sen ensimmäisen laukauksen päähän. Sitten minä jatkoin sitä. Oli tarkoitus, että kun tuli niin huono olo siitä painista, että se auttaisi jotakin siihen. Ammuin useita kymmeniä laukauksia siinä pienoiskiväärillä. Sen takia vaihdoin isompaan aseeseen koska huomasin, ettei ollut mitään merkitystä sillä, ketä ammuin.

"Toivoin, ettei ampumista olisi tapahtunut"

Ampumisen jälkeen hän lähti juoksemaan kovaa vauhtia pois tapahtumapaikalta.

- Ajattelin, että jään nukkumaan. Että jos ei tätä ei olisi tapahtunut ollenkaan. Tai toivoin ettei olisi tapahtunut. Monta kertaa heräilin yöllä. Oli kylmä eikä minulla ollut mitään vaatteitakaan.

- Aamulla, kun heräsin, minulla oli kivääri mukana. Jätin sen siihen, missä olin nukkunut. Ajattelin, että kävelen kotiin. Muistaakseni välillä kävelin autotiellä, välillä pyörätiellä.

Jossain vaiheessa hän näki poliisiauton.

- Ajattelin, että jään tähän tienpenkkaan istumaan.

- En olisi uskonut, että itselleni käy näin, hän sanoi vielä kuulemisensa lopuksi.

Eero Hiltuselle vaaditaan elinkautista rangaistusta kahdesta murhasta, seitsemästä murhan yrityksestä ja 32 vaaran aiheuttamisesta. Hiltusen puolustuksen mielestä kyse ei ole murhista, vaan tapoista.

Sipilän kommentti: Painiviha ei selitä kaikkea - muita syitä ei saa salata

Suora seuranta oikeudesta