Hyvä kamera vai hyvät kuvaustaidot? Asiantuntijan vinkeillä paremmaksi kuvaajaksi
Tänä päivänä lähes jokaisen taskusta löytyy varsin hyvälaatuisia kuvia ottava älypuhelin, mutta täydellistä kuvaa metsästävälle vastaus löytyy lopulta järjestelmäkamerasta.
Älypuhelinten kuvaustoimintojen ansiosta yhä useampi kuvaa ja siten kiinnostuu myös syventymään valokuvauksen saloihin. Mutta kumpi on lopputuloksen kannalta tärkeämpää: hyvä kamera vai hyvät kuvaustaidot?
– Jos nämä kaksi voi yhdistää, niin elämä on yhtä juhlaa! toteaa Rajala Pro Shopin kouluttaja Mikko Erä-Esko.
– Tänä päivänä huonoa kameraa ei ole olemassakaan. Kuvaustaidot, pieni keskittyminen kuvauskohteeseen ja nätti rajaus ovat tärkeimpiä tekijöitä hyvän kuvan takana. Kamerallakin on toki väliä: kännykkäkameralla saa jo tietyin rajoittein hyvää kuvaa, mutta järjestelmäkameraa se ei mitenkään korvaa, Erä-Esko jatkaa.
Esimerkiksi henkilökuvassa järjestelmäkameralla onnistuu yleensä paremmin, vaikka kännykkäkameran laatu riittäisikin tuottamaan hyvää kuvalaatua. Järjestelmäkameralla henkilön kasvot tarkentuvat todennäköisemmin kuin kännykkäkameralla. Järkkärillä voidaan myös luoda monipuolisemmin syvyyttä kuvaan taustan ja kohteen välisellä etäisyydellä. Jo kevyelläkin valaistuksen harkinnalla voi saada tilasta riippumatta kauniita, luonnollisen näköisiä potretteja.
Alkeet haltuun kolmella objektiivilla
Erä-Eskon mukaan aloitteleva valokuvausharrastaja pärjää kolmella objektiivilla: pieni teleobjektiivi henkilökuvaamiseen, laajakulmaobjektiivi maisemien ja tilojen kuvaamiseen sekä zoomaava objektiivi kauempana sijaitsevan kohteen kuvaamiseen.
Usein ensimmäiseksi kameraksi hankitaan kohtuuhintainen järjestelmäkamera, jonka mukana tulee yksi peruszoomilla varustettu objektiivi. Perusobjektiivi toimii monessa arkisessa kuvauksessa: sisätiloissa juhlavieraat saa mahtumaan samaan kuvaan ja kohteeseen voidaan jopa hieman zoomata.
Toiset kiinnostuvat selkeästi tietystä erikoisalueesta, kuten lintujen kuvaamisesta tai matkoilla näyttävien kaupunkimaisemien taltioinnista – toiset taas haluavat kuvata leikkiviä lapsiaan tai lemmikkejään. Erikoisalueet vaativat yleensä myös erikoisoptiikkaa.
– Osa ensimmäisen järjestelmäkameran hankkineista ei vielä tiedä, mihin haluaisivat erikoistua. Perusjärjestelmäkamerasta on kuitenkin helppo laajentaa kuvausharrastustaan. Esimerkiksi paljon matkustelevat hankkivat usein laajakulmazoomin, jolla saadaan jo näyttäviä maisema- ja kaupunkikuvia.
Vastaavasti kauempaa, vaikkapa hiekkalaatikolla leikkivistä lapsista, saa hyviä lähikuvia pidemmällä objektiivilla.
Hosumalla ei tule hyviä kuvia
Kuvauksen alkuhuumassa aloittelijan suurin kompastuskivi on hätäily, toteaa Erä-Esko. Silloin ei tule perehdyttyä kaikkiin toimintoihin ja asetuksiin. Lopputuloksena innokas kuvaaja saattaakin nopeasti havaita, että kuvan tarkkuus tai valaistus ei tilasta toiseen siirtyessä toimikaan halutulla tavalla.
3 vinkkiä aloittelijalle:
Kultainen leikkaus. Yksinkertaisin ohje lienee kultainen leikkaus, joka auttaa hahmottamaan, mikä yleensä näyttää ihmissilmään hyvältä. Kultainen leikkaus tarkoittaa sitä, että kuva jaetaan mielikuvallisesti kolmeen yhtä suureen kaistaleeseen pysty- ja vaakasunnassa ja sommittelussa tärkeimmät tapahtuvat sijoittuvat muodostuneiden neljän risteyskohdan päälle.
Katse horisonttiin. Tarkista, että horisontti on suorassa. Jos kuvassa on taivasta, mannerta ja vettä katso, ettei keskeinen rajaviiva ole aivan keskellä kuvaa, vaan kultaisen leikkauksen mukaisesti.
Rajaa. Tarkastele kuvaa etsimen läpi ja mieti, mitä haluat kuvassa näkyvän.
– Kameraan kannattaa aina hieman tutustua: missä esimerkiksi sijaitsevat säätökiekot ja mistä eri asetuksia muutetaan. Jos asetukset ovat täysautomaatilla, niin todennäköisesti kuvat valottuvat ja tarkentuvat oikein. Silloin voi rauhassa keskittyä itse kuvaamiseen.
Automaattiasetuksilla aloittaessa kuvaaja voi keskittyä katsomaan maailmaa kameran etsimen kautta: miltä maailma näyttää ja mitä kuvassaan toivoo näkyvän. Täysautomaattiasetuksilla onnistuu kuvassa kuin kuvassa jo todella hyvin, mutta järjestelmäkameran käsisäätömahdollisuuksiin kannattaa ehdottomasti perehtyä. Täysin räätälöityjen asetusten käyttöön pääsee kiinni helposti pienellä opiskelulla.
– Kamerabrändien omilta sivuilta ja YouTubesta löytyy hurjasti kuvausvinkkejä, neuvoja ja ohjevideoita, Erä-Esko vinkkaa.
Rajala Pro Shop järjestää myös omia kamerakoulutuksia. Digijärjestelmäkameran ostaja saa aina kahden tunnin perehdytyksen uuden kameransa käyttöön. Erikoiskoulutuksissa voidaan perehtyä kaikkeen studiokuvauksesta tähtitaivaan taltioimiseen – järjestetäänpä Rajalalla myös koulutusmatkoja Ähtäriin kuvaamaan pandojen arkea.
Uusimmat
-
06:17
Näin yritysjohtaja vainosi eläkeläisnaapureitaan: Parkkeerasi poikittain pihatielle, tunkeutui tontille ja vihjaili lehdessä laittomuuksista
-
06:13
Kaja Kallas tänään Suomessa – kaksi kolmasosaa virolaisista haluaa hänen eroavan
-
06:10
Yli 2 500 Eurooppaan yrittänyttä kuollut tänä vuonna Välimerellä
-
06:02
Argentiinassa tuhannet naiset marssivat puolustaen aborttioikeutta
-
06:02
Hauholainen Timo kasvatti kurpitsan, jonka koko yllätti miehen itsensäkin: "Halloweenina se on tarkoitus kaivertaa"
-
06:02
Jukka Jalosen seuraaja selvillä – näin leijonakuningas kommentoi Antti Pennasen päävalmentajapestiä
-
05:56
Aborttiklinikan polttanut 22-vuotias nainen tuomittiin vankilaan Yhdysvalloissa
-
05:47
Kommentti: Viikonloppu voi tuoda mukanaan ongelman Natolle ja EU:lle
-
05:45
Ruotsi harkitsee armeijan käyttöä jengejä vastaan – "Laki ei ole jengisotaa ja lapsisotilaita varten, mutta se muuttuu nyt"
-
05:33
Tesla haastettu oikeuteen rasismin vuoksi
-
05:28
Peru sulkee osia Machu Picchusta – syynä ihmiset
-
05:23
SVT: Tukholmassa on 150 kohdetta, joissa poliisi odottaa tapahtuvan väkivaltaa
-
05:01
Salkkarit-Cindyn kohtalo jää dramaattisen käänteen jälkeen avoimeksi – hahmo ja näyttelijä poistuvat ainakin toistaiseksi sarjasta
-
23:53
Ruotsin entiseltä pääministeriltä ehdotus – Suomesta poliiseja avuksi jengiväkivallan torjumiseen
-
22:52
Paulus Arajuuri lopettaa pelaajauransa – "En ole pystynyt antamaan kaikkeani joka päivä"
-
22:45
Puola sanoo sen puolelle rajaa viime vuonna osuneen ohjuksen olleen ukrainalainen – surmasi kaksi ihmistä
-
22:27
Huuhkajien huolenaiheesta lupaava tieto – "Edistynyt jatkuvasti"
-
22:03
Puvustus oli poikkeuksellisen aikavievää Spede-elokuvassa – näyttelijä Aku Sipola: "En ole tuollaiseen koskaan törmännyt"
-
21:40
Leijonien päävalmentajaksi nimetty Antti Pennanen jättipestin vaikutuksesta Ilvekseen: "Samalla tavalla kuin Jukalla on ollut NHL-optio"
-
21:36
Ainakin kolme kuollut ampumavälikohtauksessa Rotterdamissa – yksi uhreista 14-vuotias tyttö
-
Lataa lisää