Hotelli Iso-Syötteen tuhoisan tulipalon syynä oli ilmeisesti takkavuoto – rakenteiden vauriot eivät näkyneet ulospäin

Vain seinät jäivät jäljelle hotelli Iso-Syötteen ravintolasta 1:12

Hotelli Iso-Syötteen tulipalon Pudasjärvellä aiheutti todennäköisesti takassa ollut vuoto, kertoo Oulun poliisi. Hotelli Iso-Syötteessä syttyi tulipalo Pudasjärvellä 21. joulukuuta.

Palonsyyntutkinnassa on todettu hotellin alakerran sviitissä sijaitsevan takan palopesässä vuotokohtia. Niiden kautta palokaasut ovat päässeet kiertämään puurakenteeseen, mistä palo on noussut yläpohjaan. havaintoa tukevat palojäljet takan takaisissa rakenteissa.

Tulisijan vikaantuminen on ollut pitkäkestoinen prosessi eikä sitä ole ollut mahdollista havaita ulkopuolelta.

Nuohous ei paljastanut vauriota

Myös silminnäkijähavainnot palon alkuvaiheesta tukevat teoriaa. Sviitissä olevaa takkaa oli lämmitetty ainakin kahtena tulipaloa edeltäneenä iltana.

Viimeisin nuohous oli tehty kaksi kuukautta sitten, mutta vuotokohdat eivät ole olleet havaittavissa myöskään sen yhteydessä.

Tekninen paikkatutkinta on saatu loppuun, mutta vielä suoritetaan joitakin sähköteknisiä tutkimuksia. Näillä pyritään edelleen varmistamaan oletettua syttymissyytä ja ois sulkemaan se, että palon olisi aiheuttanut sähkövika tai sähkölaite.

Lue myös:

    Uusimmat