Hiihtotähti raivostui dopingkäryistä, on tuntenut neula käsivarressaan kiinni jääneen Max Hauken lapsesta asti – "Vihaan heitä"

SUEK:n lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala yllättyi Seefeldin dopingratsiasta 1:51
Suekin lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala kertoi dopingkäryistä Huomenta Suomelle.

Itävallan hiihtotähti Lisa Unterweger järkyttyi maamiestensä Max Hauken ja Dominik Baldhaufin MM-kisojen dopingkäryistä syvästi. Unterweger kertoo vihaavansa kaksikkoa.

Hauke ja Baldhauf pidätettiin suuressa ratsiassa alkuviikolla ja he myönsivät veridopingin myöhemmin. Myös Andreas VeerpaluKarel Tammjärv ja Aleksei Poltoranin myönsivät käyttäneensä dopingia.

Unterweger kertoo olevansa kummankin itävaltalaishiihtäjän kanssa läheisiä ystäviä. Hauken hän on tuntenut lapsesta saakka, joten käryt tuntuvat erityisen pahoilta.

– Vihaan heitä. Vihaan heitä siksi, että he ovat tehneet näin, Unterweger sanoi norjalaiselle VG:lle lauantaina.

Unterweger on asunut Hauken lähellä jo monta vuotta, muttei tiennyt ystävänsä olleen tekemisissä dopingin kanssa. Dopingsalongiksi kutsuttu hotelli oli vain kymmenien metrien päässä Itävallan joukkueen majapaikasta.

– Itkin. En pystynyt hengittämään. Oli vaikeaa nähdä hänet niin, koska minulla on niin paljon hyviä muistoja hänen kanssaan. Hän ei ole ollut huono ihminen, mutta teki elämänsä suurimman mokansa. 

Itävallan maastohiihdon lähihistoriaan mahtuu kohuja. Seefeldin dopingtapaus on kolmas suuri skandaali jo reiluun kymmeneen vuoteen.

– Viime päivät ovat olleet vaikeita. He eivät olleet vain joukkuekavereitani, he olivat ystäviäni. He ovat heikentäneet jälleen Itävallan maajoukkuetta. Tämä on kuin joku löisi turpaan.

Lue myös:

    Uusimmat