Dallas Starsin suomalaispuolustaja Miro Heiskanen jätti Minnesota Wildiä vastaan pelatun NHL-ottelun kesken jo avauserässä. Stars voitti ottelun 5–4, ja Mikko Rantanen onnistui maalinteossa.
Heiskanen otti avauserän lopussa vastaan Ryan Hartmanin taklauksen oman maalin takana. Selkä kentälle päin ollut Heiskanen kaatui taklauksen voimasta, ja oikean luistimen terä tarrasi jäähän niin, että Heiskasen jalka näytti vääntyneen ikävästi.
Stars kertoi erätauolla Heiskasen palaamisen otteluun olevan epävarmaa alaraajavamman vuoksi, eikä suomalaispuolustaja lopulta enää pelannutkaan. Tv-kuvista oli kuitenkin nähtävissä, että Heiskanen käveli omin voimin vaihtopenkiltä pukuhuoneeseen ja vieläpä ilman sen suurempia ongelmia.
Itse ottelua Wild johti toisessa erässä parhaimmillaan 3–1. Päätöserään lähdettäessä vieraiden johtolukemat olivat 4–3, kunnes Rantanen tasoitti pelin viimeisen 20-minuuttisen alkuvaiheilla.
Thomas Harleyn laukaus painui maaliin Rantasen luistimesta. Rantanen oli jo aiemmin ollut alustamassa ottelun avausmaalia, ja hänellä on 61 pelissä koottuna nyt 77 (22+54) tehopistettä.
Myös Esa Lindell keräsi kaksi tehopistettä. Päätöserän puolivälissä Lindell syötti Jason Robertsonin 5–4-maalin, ja se riitti Starsille voittoon, vaikka Rantasen huitomisjäähy kaksi ja puoli minuuttia ennen päätössummeria tarjosi vielä Wildille ylivoiman.
Sekä Stars että Wild ovat jo aiemmin varmistaneet paikkansa kevään pudotuspeleissä.
Pittsburgh Penguins sen sijaan varmisti oman pudotuspelipaikkansa kahdeksantena joukkueena voittamalla New Jersey Devilsin maalein 5–2. Pudotuspelipaikka on seuralle ensimmäinen sitten kauden 2021–22. Devilsin kausi päättyy runkosarjaan.
Colorado Avalanche taas varmisti seurahistoriansa neljännen runkosarjan voiton, kun se kaatoi Calgary Flamesin kotonaan 3–1.