Hiihtolegenda Petter Northug jäi täpärästi jatkopaikasta Norjan mestaruuskisojen sprintissä.
13-kertainen maailmanmestari ja kaksinkertainen olympiavoittaja. Petter Northug on Norjan hiihdon kuninkaallisia.
Miehen huippuvuosista on kuitenkin aikaa. Nuori poikakaan hän ei enää 40-vuotiaana ole. Norjalainen luonnehti tuoreeltaan ikääntymisen vaikutuksia huomattaviksi.
– Alkulämmittely on raskasta ja kovaa, ja nopeusominaisuuksia on vähäisesti jäljellä. Minun on oltava siis varpaillani lähdössä, koska jään luultavasti paljon ensimmäisillä 100–200 metrillä, legenda sanoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.
Northug antoi kommenttinsa ennen keskiviikkoista Norjan mestaruuskilpailujen perinteisen hiihtotavan sprinttiä.
Mies sijoittui karsinnassa Steinkjerissä 31:nneksi eli karsiutui ensimmäisenä jatkosta. Eräpaikka jäi viiden sadasosasekunnin päähän.
– Mikä v***n idiootti olen, kun ilmoittauduin mukaan, ajattelin 150 metrin jälkeen, Northug virkkoi sivakointinsa jälkeen.
NRK:n asiantuntija, neljä miesten maailmanmestaruutta hiihtourallaan voittanut Pål Golberg oli kuitenkin vaikuttunut.

