Helena Petäistön kolumni: Macron nousi barrikadeille Euroopan populisteja vastaan

Ranskalla on pitkä eurooppalaisen visionäärin perinne. Aina siitä lähtien kun Britannian pääministeri Winston Churchill kehotti kuuluisassa Zürichin puheessaan heti sodan jälkeen vuonna 1949 Eurooppaa yhdentymään Ranskan johdolla, on Ranska ollut se maa, josta ovat tulleet rakennuspuut eurooppalaisen talon pystyttämiseen aina Jean Monnet’sta ja Robert Schumanista, ”EU:n isistä”, Jacques Delorsiin, euron ja yhteismarkkinoiden isään.

Vuosikymmenien tauon jälkeen näyttämölle astui Macron, joka otti itselleen selkeän visionäärin ja Euroopan puolustajan roolin jo vaalikampanjassaan EU-vastaisen äärioikeiston johtajaa Marine Le Peniä vastaan.

Presidentinvaaliohjelmaansa hän sisälsi Euroopan Unionin ”uudelleen perustamisen”, refondation. Välittömästi Saksan vaalien jälkeen hän nousi estradille Sorbonnen yliopiston juhlasalissa ja julisti visionsa Euroopasta sen nuorisolle, maanosan tulevaisuudelle. Se oli ensimmäinen eurooppalainen linjapuhe vuosikymmeniin.

Lue myös: Macronin nationalismista varoittava kirje maalaa liian synkän uhkakuvan, arvioivat suomalaisvaikuttajat

Macronin kirjeessä kaikuu hätä

Mutta nyt Macronin kirjeessä, jonka kaikkien jäsenmaiden valtalehdet julkaisivat alkuviikosta, kaikuu hätä ja asioiden kiireellisyys ennen kuin on liian myöhäistä. Macronin varoitukset alkoivat kuulua jo runsas vuosi sitten, kun hän puhui ensimmäistä kertaa EU-parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa ääriään myöten täydelle salille. Hän vetosi jo silloin vahvasti demokratiaan puolesta ja varoitti sen olevan ensimmäistä kertaa vaarassa useissa jäsenmaissa. Silloin jotkut mepit pitivät puhetta odotettua pliisumpana.

Sittemmin puhe on osoittautunut erittäin ajankohtaiseksi ja aiheelliseksi. Demokratian ja oikeusvaltion periaatteet ovat aina vain enemmän uhattuina monissa EU-maissa jopa siinä määrin, että Unkarin Fidesz-puolueen jäsenyys europarlamentin suurimmassa puolueryhmässä, maltillisen oikeiston EPP:n riveissä on vaakalaudalla ja ratkaistaan näinä päivinä.

Puheellaan Macron seurasi Ranskan pitkäaikaisimman presidentin, sosialistien François Mitterrandin jalanjälkiä. Lähes 30 vuotta sitten, vähän ennen menehtymistään syöpään, vanha valtionpäämies, entinen saksalaisten sotavanki, jätti testamenttinsa EU-parlamentin puhujanpöntössä varoittamalla: ”Le nationalisme, c’est la guerre! Nationalismi merkitsee sotaa!”

Nyt Macron vetää hälytyskelloja vieläkin selvemmin kirjeessään Euroopan kansalaisille ja varoittaa heitä unissakävelystä. Viimeksi se johti katastrofiin, toiseen maailmansotaan. Kaikki samat merkit ovat juuri nyt ilmassa päivä päivältä yhä selvemmin suvaitsemattomuuden, rasismin ja juutalaisvihan muodossa.

Juuri siitä samasta Macron varoitti vahvasti viime marraskuun 11. päivänä Pariisissa, jonne hän oli kutsunut kaikki Euroopan johtajat ynnä muut Donald Trumpista Vladimir Putiniin ensimmäisen maailmasodan päättymisen 100-vuotismuistotilaisuuteen.

Hän varoitti vaarasta, kehotti valppauteen ja täsmensi, että patriotismi merkitsee isänmaanrakkautta, nationalismi toisten pitämistä itseä huonompina, ja että eurooppalaisuus ei ole ristiriidassa patriotismin kanssa. Päinvastoin kaikkien, jotka haluavat puolustaa omaa itsemääräämisoikeuttaan, on puolustettava vahvaa Eurooppaa, oli myös kansalaisille osoitetun kirjeen sanoma.

Kun yhteinen vastaisku populismia vastaan ei sitten onnistunutkaan Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa tämän menetettyä otteensa Saksassa vaalien jälkeen, päätti Macron osoittaa viestinsä, varoituksensa ja ehdotuksensa suoraan koko Unionin kansalaisille, jotka ovat toukokuussa valinnan edessä; äänestääkö EU:ia vastustavia populistipuolueita, vaan EU:n kannattajia.

Vakavan varoituksen lisäksi Macron tekee myös konkreettisia ehdotuksia, jotka hän antaa pohdittaviksi ennen eurovaaleja. Yksi mielenkiintoisimmista ehdotuksista koskee nimenomaan uutta akuuttia vaaratilannetta, jossa valeuutisilla ja propagandalla yritetään murtaa demokratiaa.

Suomi on ylpeillyt omalla uudella kyberturvallisuusvirastollaan, johon on saatu lukuisia EU-maita mukaan. Macronin ehdotus demokratiavirastosta on samassa linjassa, mutta laajempi; kaikki, mikä vaarantaa demokratiaa ja demokraattisia vaaleja, otetaan tarkkaan syyniin ja pyritään estämään kaikin keinoin. On jo aikakin!

Moni toivoo EU:n heikkenemistä

Sillä paitsi, että populismi nakertaa Euroopan Unionia sisältä päin, koskaan aiemmin lähihistoriassa ei muu maailma ole ollut Euroopalle yhtä vihamielinen. Valeuutisia, propagandaa ja vaaleihin vaikuttamista tulvii paitsi Venäjältä myös Yhdysvalloista.

EU:ta uhkaavaan katalaan kolmen koplaan kuuluu ehdottomasti myös Kiina. Kaikki toivovat EU:n heikkenemistä ja eurooppalaisen demokratian murenemista. Brexitin takana tiedetään näiden ulkopuolisten vaikutuksen olleen vahvan, ja siksi kaikkialla, myös Suomessa, varaudutaan näissä eurovaaleissa samaan vaaraan.

EU:n suurimpiin viime vuosikymmenien saavutuksiin kuuluu yhteisen valuutan ja yhteismarkkinoiden ohella Schengenin vapaan liikkuvuuden alue, jonka ansiosta rekat eivät seiso rajoilla eivätkä ihmiset passijonoissa. Maahanmuuttokriisin jälkeen Schengenin kohtalo on joutunut vaakalaudalle, ja sen Macron haluaisi estää. Erityisen tukalaksi hän tekisi tilanteen vastustajalleen, Unkarin pääministeri Orbánille sitomalla yhteen osallistumisen Unionin yhteiseen, yhdessä sovittuun turvapaikkapolitiikkaan ja kuulumisen Schengen-alueeseen.

Jos Merkel on käytännössä kaatunut, ja enää vain odotetaan hänen lopullista väistymistään, tarmokas Macron on onnistunut luovimaan ennennäkemättömän vaikeassa tilanteessa hiukan Merkeliä paremmin. Edelleenkin olen sitä mieltä, että Ranskan uudistajana Macronin tie on poikki.

Hän pysyy vallassa kautensa loppuun ja tekee jopa näennäisiä, pienempiä uudistuksia, mutta Ranskan kaipaamat suuret uudistukset jäävät tekemättä. Macronin kannatus on palannut samoihin lukemiin, mitä se oli ennen keltaliivien mellakoinnin alkua. Kun vielä syksyllä mielipidemittaukset ennustivat, että Le Penin äärioikeisto voittaisi eurovaaleissa niin kuin viisi vuotta sitten, juuri nyt samat mittaukset antavat ymmärtää, että Macronin puolue ja äärioikeisto ovat joko tasoissa tai Macronin puolue voittaa täpärästi.

Mikä siihen on sitten syynä? On ollut uskomatonta todeta, että tilanteessa, missä kuka tahansa tavallinen johtaja olisi heittänyt hanskat tiskiin eikä olisi edes tiennyt, mitä tehdä ennennäkemättömän väkivallan edessä, Macron otti iskut saatuaan härkää sarvista ja teki, mitä kukaan muu ennen häntä ei ole tehnyt: Presidentti, jonka virhe oli ollut pitää liikaa etäisyyttä kansaan ja jättää kommunikointi muille, lähti itse kiertämään maata ”grand débat’n” eli suuren debatin muodossa.

Macron on kirjaimellisesti laskeutunut areenalle kymmenissä kaupungeissa kansalaisten ja maakuntapoliitikkojen tentattavaksi. Hihat käärittyinä ja pikkutakki riisuttuna hän on saattanut käydä perusteellista keskustelua aina kuuden seitsemän tunnin ajan. yhtäkkiä ranskalaiset muistivat taas sen saman vakuuttavan, kaikki asiat hallitsevan Macronin, joka hurmasi heidät pätevyydellään presidentinvaalikampanjan aikana. Pakko on todeta, että sellaiseen suoritukseen en olisi uskonut. Rohkeutta, energiaa ja ideoita Macronilta ei siis puutu.

Kaikista vaikeuksistaan huolimatta Ranskan sisällä Macron päätti pistää saman verran energiaa ja ideoita peliin myös populismin vastaiseen taisteluun Euroopassa. Viime kesänä aloitetuttu EU-maiden kiertue, jonka kohteita Suomikin oli, oli alkusoittoa. Nyt populismin vastainen taistelu alkoi Italiasta, jonka televisioon Macron meni pari viikkoa sitten puhumaan suoraan italiaisille maiden välisen skisman ja sen jälkeen, kun Macron oli julistautunut Italian vahvan miehen, sisäministeri Salvinin, populistipuolueen johtajan, ylimmäksi vastustajaksi Euroopassa.

Ranskassa oppositio on totta kai teilannut Macronin avoimen Eurooppa-kirjeen maan rakoon vaalien alla. Tosin muutamia huomattavia persoonia kuten kaksi entistä pääministeriä, Alain Juppé ja Jean-Pierre Raffarin, molemmat maltillista oikeistoa, on lähtenyt tukemaan Macronia hänen kampanjassaan EU:n puolesta populismia vastaan. Mutta muuten Macronin taistelu kotimaassa on vieläkin kovempaa kuin Euroopan Unionissa.

Kaikesta huolimatta Macron on päättänyt saada äänensä kuuluville koko Euroopassa. Se jos mikä on arvostettavaa, sillä populistien helppoheikkien huudot ovat saaneet liian kauan kaikua kaikkialla, eikä kenelläkään ennen Macronia ole ollut rohkeutta puolustaa Eurooppaa äänekkäästi. Populismin nousun lisäksi Brexitin, Euroopan lukuisien jakolinjojen, johtajuuden puutteen ja ulkoisten uhkien keskellä uudet visiot ja käytännön ehdotukset EU-maiden yhteistyön tiivistämiseksi ovat kipeästi kaivattuja ja siksi niin tervetulleita.