Hannes Hyvönen lähellä kuolemaa huumehuuruisessa reissussa – Jere Karalahdelta kauhistuttava, mutta pelastava ohje: "En uskaltanut uhmata Jereä"

Hannes Hyvönen on ehtinyt elämässään pelata paljon jääkiekkoa. Ja juhlia.

Yksi hänen värikkäimmistä reissuistaan tapahtui toukokuussa 2010. Tarkoituksena on lähteä katsomaan Kissin keikkaa, mutta musiikilliset elämykset jäivät sivurooliin.

LUE MYÖS: Hannes Hyvönen tilasi mestaruusjuhlissa sviitin TPS:n laskuun – seuralainen teippasi kihlasormuksen jalkoväliin

Hyvönen lupaa jo reissun lähtökuopissa ystävälleen Torelle, että hän maksaa kaiken.

Juhliminen lähtee käyntiin Oslon yökerhoissa. Kaksikko nauttii strippiluolan naisten seurasta aamuviiteen. Lennon lähtöön on vain pari tuntia.

– Onneksi muistan tarkistaa juuri ennen lentokentälle saapumista, onko minulla vielä kokaiinia. Heitän loput pallerot roskikseen ja pudistan valkoiset hituset taskuistani terminaalin edustan kiveykselle. 

Maksullisia naisia ja huumeita 

Meno vaan yltyy, kun Hyvönen ja Tore saapuvat Lontooseen. Hyvösellä on niin kova vauhti, että hän passittaa kaverinsa ulos hotellihuoneesta ja tilaa itselleen maksullisen naisen.  

– Tässäkään kyydissä en ole ensimmäistä kertaa. Kysyn naiselta, onko hänellä kokaiinia. Hän vastaa myöntävästi, ja meillä on hyvin hauskaa, vaikka en aineissa mihinkään kykenekään. 

LUE MYÖS: Teemu Selänne loksautti ylimielisen myyjän leuat luksusautokaupassa – "Me otimme juotavaa ja naureskelimme vedet silmissä"

Hyvönen tapaa strippibaarissa brasilialaisen naisen, jonka kanssa hänellä kehkeytyy myöhemmin suhde. Hyvönen ja Tore päätyvät jatkoille Lontoon esikaupunkiin hienostohuvilaan strippibaarin edustalla hengailevan miesporukan kanssa.  

– Viini virtaa, kokaiini pöllyää, ja naisissa on varaa valita. Kaikki on hauskaa niin kauan kunnes sydämeni sanoutuu irti touhuistani. Se alkaa takoa kiivaammin kuin koskaan aiemmin. 

– Laskeudun hohtavalle kivilattialle kontilleni ja kierähdän lopulta selälleni. Tuntuu kuin voisin nähdä kahtasataa lyövän sydämeni räjähtävän rinnasta läpi. Kuolen. Tiedän, että kuolen. Tuijotan kristallikruunun pienen pieniä osia, kuin timantteja, kuin tikareita, ja odotan, miltä kuolema mahtaa tuntua.

Jere Karalahti, pelastava enkeli 

Hyvönen keksii soittaa ystävälleen Jere Karalahdella, jolla hän ounastelee olevan kokemusta vastaavista tilanteista. Hyvönen saa onnekseen kiinni Karalahden, joka on kavereineen matkalla Saksassa.  

Hyvönen hämmästyy, kun Karalahti antaa ohjeeksi juoda puoli litraa vodkaa.  

– Kauhistun. Sydämeni lyö niin, että se varmaan räjähtää palasiksi hetkenä minä hyvänsä. Onkohan tämä hyvä hetki juoda niin hirvittävää määrää kirkasta? En kuitenkaan uskalla uhmata Jereä. Hän jos joku tietää, mitä tehdä.  

– Minulle kaadetaan iso lasillinen Smirnoffia, ja kulauttelen sen tyhjäksi. Muutamassa minuutissa pulssini laskee ja paniikkini helpottuu. Jere Karalahti on juuri pelastanut henkeni käskemällä minun juoda puoli litraa viinaa. Omituisinta on, että en edes tunne olevani kännissä. 

Rokkikukkojen loppulasku 20 000 euroa 

Hyvönen ja Ture lähtevät hotellille talon omistaja limusiinilla, mutta vielä on yksi näytös jäljellä. Jokaisessa risteyksessä on ratsia, ja ympäristö kuhisee poliiseja.  

– Olen vetänyt kokaiinia kolmatta päivää ja alan miettiä, onko sitä kenties yhä taskussani. Onhan sitä. Purskahdan nauruun. 

– Jostain syystä kuljettajaamme ei naurata. Hän on paniikissa, mutta ei meitä pysäytetä. Hotellissa vedän kaiken kokaiinin vessanpöntöstä alas, ja käymme nukkumaan. 

Ihan ilmaiseksi reissu ei irronnut: viiden päivän hupimatkan hinnaksi tuli 20 000 euroa.  

– Minun ja Toren on kuitenkin aika palata kotiin. Hotellihuoneemme on sen näköinen kuin siellä olisivat riehuneet maailman isoimmat rokkikukot.