Pete Parkkonen edustaa Suomea Linda Lampeniuksen kanssa Euroviisuissa. Pihtiputaalla isä Kari Parkkonen muistelee poikansa lapsuutta, kepposia ja ensiaskeleita musiikin parissa.
– Ei tässä ole paljon musiikit mielessä.
Kari Parkkonen katsoo sohvalla nauraen kuvaa pojastaan mopoilemassa. Nyt sama poika on nousemassa lavalle edustamaan Suomea Wienin Euroviisuissa.
Pete Parkkosen lapsuudenkotia Pihtiputaalla koristavat ansaitut kulta- ja platinalevyt. Isän mukaan Pete on tuomassa vanhemmilleen lisää levyjä, sillä täällä ne varmasti pysyvät tallessa.
Peten lapsuudessa Kari ei vielä osannut ennustaa pojalleen laulajan uraa. Hän kuvailee Peten olleen "aivan tavallinen ja kiltti, mutta vähän villi".
– Hän oli joskus hyväntahtoisesti tuhma, niin oli vaikea olla kovin ankarakaan, Kari hymähtää.
Tällaisesta tilanteesta tulee helposti mieleen esimerkki Peten teiniajoilta. Nuorella ystäväporukalla oli suunnitelmia illalle ja Pete oli pyytänyt lupaa menoihin koko päivän ajan. Vanhemmat olivat kuitenkin sinnikkäästi kieltäneet asian.
– Kun kriittinen aika tuli, niin nurkan takaa kuului vaan pärrrr, Kari kuvailee matkien Peten mopon ääntä.
– Valot näkyivät tuolla ja Pete heitteli lentosuukkoja, että bye bye, hän jatkaa nauraen ja osoittaen talon edessä kulkevalle tielle.
Pete mopoilemassa nuorena. Sama pyörä on edelleen ajokäytössä, nykyään ohjaksissa on laulajan poika.
Lapsuudessa riitti myös keittiökokeiluja. Kerran Pete ja kaverit päättivät leipoa mokkapaloja naapureilta saadulla ohjeella, mutta lopputulos meni hieman pieleen.
– He laittoivat kahvinpurut suoraan taikinaan, Kari nauraa.
Mokkapaloja syötiin silti ja Peten kokkausinto on edelleen säilynyt.
Pete innoistui lapsena leipomisesta. Toisessa kuvassa tekeillä on lettuja.
Pete on kertonut aiemmissa haastatteluissaan kokeneensa rasismia lapsuudessaan. Kari kuvailee aihen olleen "jonkinlainen vaiettu asia, jota Pete ei tuonut kotiin".
– Hän ehkä jätti sen tuohon tien risteykseen, Kari pohtii katsoessaan ulos.
– Minunkin lapsuuteni oli saman tyylinen, niin hän ei halunnut ehkä palauttaa sitä uudestaan mieleeni, hän jatkaa miettien puhumattomuuden syytä.
Rummut johtivat lukuisiin bändeihin
Havaintoja lapsensa musikaalisuudesta isä muistaa huomanneensa yläasteella. Tuolloin Petelle hankittiin autotalliin rummut, minkä jälkeen tallista kajahteli usein "tum tum tum".
Pian kotona ilmoitettiin bändin perustamisesta. Kari muistelee ensimmäisen bändin olleen nimeltään International Playboys.
Perheessä musiikki oli vahvasti läsnä, ja bändejä syntyi tiuhaan tahtiin. Kari kertoo yrittäneensä laskea lastensa nuoruusvuosien kokoonpanoja ja päätyneensä yli kymmeneen eri bändiin.
12‑vuotias Pete soittamassa isoveljensä kitaraa.
Viitteitä laulajan urasta ilmaantui lukioaikoina, kun musiikkilinjalla opiskelleen Peten laulun "vihjattiin menneen nuotilleen".
Kari naureskelee perheen laittaneen Peten lukion musiikkilinjalle, jotta hänestä tulisi urheilija. Vanhemmat sisarukset olivat päätyneet nimittäin urheilulinjalta muusikoiksi.
Tämä teoria ei kuitenkaan toiminut, vaan Peten tie vei Idolsiin kesken lukion 18-vuotiaana. Lupaa hän oli jo vuotta aiemmin yrittänyt saada vanhemmiltaan huonoin tuloksin.
– Hänen äitinsä Jatta sanoi, että kun siellä on se inhottava Jone, niin et sitten sinne mene, Kari muistelee nauraen.
Seuraavana vuonna Pete kertoi Idols-taipaleestaan vasta ensimmäisen koelaulun jälkeen, jonka jälkeen perhe kannusti häntä askel askeleelta eteenpäin. Kari muistelee Peten saapuneen yhtenä yönä linja-autolla kotiin ja ilmoittaneen olevansa kilpailun kärkikahinoissa viimeisessä vaiheessa.
– Viimeistään siinä vaiheessa sitten huomattiin, että taitaa siellä olla nuottikorva kohdallaan, Kari muistelee.
Pete sijoittui Idolsissa lopulta kolmanneksi, jota Kari pitää jälkikäteen ajateltuna hyvänä asiana.
– Nappulahanskat ilmestyivät takataskuihin ja hän oli valmis tekemään töitä.
Parkkosen vanhemmat ovat säästäneet muutamia Peten Idols-aikana saamia kirjeitä. Kirjetulvan lisäksi nuori laulaja sai ihailijoiltaan säkeittäin pehmoleluja, jotka lahjoitettiin eteenpäin.
Elämäjärven kotiin tulvi fanipostia Idolsin aikana.
"Ei ole kahta Peteä"
Kari toteaa julkisuudessa ja perheelle näkyvän Peten olevan käytännössä sama henkilö.
– Vähemmän on asusteita lavalla, hän sanoo nauraen pohtiessaan mahdollisia eroja.
Tästä esimerkkinä on Kohta sataa -musiikkivideo, jossa Pete esiintyy lähes alasti. Kymmenen vuotta vanha video on noussut uuteen suosioon kansainvälisten euroviisufanien löydettyä sen.
– Nythän se on ihan piece of cake -juttu sekin, Kari hymähtää.
– Mutta ei ole kahta Peteä, Kari kiteyttää.
Vuonna 2009 Pete valittiin kesämieheksi.
Kari kuvailee suhdettaan Peteen läheiseksi, rauhalliseksi ja luottavaiseksi. Kotona arki on pysynyt samanlaisena kuin ennen julkisuutta.
Kun Pete saapuu Elämäjärvelle, aikaa vietetään muun muassa saunoen, luonnossa makkaraa paistaen ja koirien kanssa lenkkeillen. Keskusteluissa käydään läpi "aikuisten asiota". Pete vieraili vanhemmillaan viimeksi pari viikkoa sitten.
– Täällä ei ole Idols-Petejä, vaan omia lapsia, Kari toteaa.
Ranskassa seurataan Peten viisutaivalta
Kari kuuli Liekinheitin-kappaleen ensimmäisen version noin puoli vuotta sitten. Tuolloin kitaralla soitettu ensimmäinen raaka versio kappaleesta ei vakuuttanut vielä täysin.
– Hetkinen, onko tämä nyt euroviisu? Voisiko tähän tehdä jotakin parannuksia?
Kappaleen kunnollisen version kuultuaan Kari ymmärsi sen potentiaalin.
Yksi Euroviisujen ennakkosuosikeista Suomen ohella on Ranska. Parkkosten perheelle maa on muutakin kuin kilpailija. Kari sai tietää vasta aikuisena Sukuni salat -televisio-ohjelmassa isästään, jonka juuret johtavat Karibianmerelle Ranskan Martiniquen saarelle.
Nykyään Kari ja jo edesmenneen isän kautta löytyneet puolisisarukset vaihtavat kuulumisia tiiviisti Whatsapp-ryhmässä, jossa Euroviisuja toukokuussa seurataan yhtä aikaa kahdessa maassa.
– Kyllä siellä peukkuja ja sydämiä lentää, Kari kertoo reaktioista Peten osallistumiseen.
Kari kuvailee Peten ja Linda Lampeniuksen olevan "työmyyriä". Isän mukaan esiintyminen ei jää ainakaan valmistautumisesta kiinni.
– He osaavat kappaleen jo unissaan, päällä seisten tai vaikka uima-altaassa, Kari kuvailee.
Voiton mahdollisuutta Kari kieltäytyy veikkaamasta, mutta uskoo esityksen onnistuvan. Hänellä on selkeä ohje pojalleen juuri ennen lavalle astumista.
Katariina Kähkönen työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana.
Kähkönen on tuttu MTV Uutisten sosiaalisesta mediasta, jossa hän toimittaa uutisia nuorille. Kähkösen sosiaalisen median sisältöjä löytyy erityisesti MTV Katsomosta, Instagramista, Tiktokista ja Youtubesta.
Kähköseen voi olla yhteydessä juttuvinkkeihin liittyen.