Haluatko suunnittelijaksi? Tässä Minna Parikan vinkit!
Suunnittelutyö vaatteiden, kenkien tai asusteiden parissa saattaa olla useimpien haave. Lähemmäksi tätä unelmaa pääsee kenkäsuunnittelija Minna Parikan neuvoilla.
Suunnittelijan työ vaikuttaa glamourilta ja hohdokkaalta, mutta se vaatii paljon ponnistelua ja työtunteja. Millaisia vinkkejä antaisit kaikille suunnittelutyöstä innostuneille, Minna Parikka?
– Se vaatii paljon pitkäjänteistä työtä, malttia ja sitä että varsinkin alussa on duunissa 24/7.
Jos haluaa menestyä myös maailmalla, niin se vaatii kenkäsuunnittelijan mukaan kansainvälistä ajattelutapaa ja kiinnostusta olla tien päällä.
– Omaa tuotettaan ja omia visioitaan on tuotava rohkeasti esille, Parikka lisää.
Omaleimaisesta kädenjäljestään tunnettu suunnittelija myös kertoo, että koskaan ei saa lannistua, vaikka joku ei muotiluomuksista pitäisikään.
Minna on päässyt urallaan jo pitkälle, mutta nälkää riittää edelleen ja paljon. Millaisia suunnitelmia Minnalla onkaan tulevaisuuden varalle?
– Aion tehdä parempia mallistoja sesongista toiseen. Tuon enemmän omaa persoonaa ja persoonallisuutta niihin tuotteisiin, Parikka lupaa.
Jos haluaa pysyä huipulla, täytyy jatkuvasti seurata uusia trendejä.
– Seuraan jatkuvasti mitä muut tekevät globaalisti. Pitää tietää missä trendit menevät, mutta en lähde liikaa juoksemaan niihin perässä, vaan teen oman version sitten.
AVA-kanavalla vietetään parhaillaan muotiviikkoja! Katso mitä kaikkea tämän viikon aikana on luvassa.
Haluatko ensimmäisten joukossa tietää uusista trendeistä? Seuraa MTV Lifestyleä Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää