Haluatko polttaa rasvaa? Ota tämä treenimuoto osaksi rutiinejasi – ja huomaa ero vartalossasi

Rasvanpoltto on aihe, jonka ympärillä pyörii paljon erilaisia uskomuksia ja mielipiteitä. Toisten mukaan juokseminen, toisten mukaan taas tietyn ruokavalion noudattaminen ovat tärkeässä roolissa rasvaprosentin pienentämisessä.

Personal trainer Tom Mansin mukaan tehokkaaseen rasvanpolttoon ei kuitenkaan tarvita vippaskonsteja, vaan siihen riittää yksi ainoa treenirutiini. Ja tämä on voimaharjoittelu. Seuraavat syyt kannustavat treenaamaan joko kuntosalilla tai kotona oman kehon painoilla viikosta toiseen toistuvien juoksulenkkien sijaan.

Voimaharjoittelu on avain rasvanpolttoon

Kun puhutaan rasvapoltosta, tärkeintä on kiinnittää huomiota siihen, että poltat enemmän kaloreita kuin päivän aikana niitä nautit. Mansin mukaan tämä yhtälö helpottuu huomattavasti, kun omaat vahvat lihakset. Voimaharjoittelu nimittäin kasvattaa energianaan rasvaa ja hiilihydraatteja käyttäviä lihaksia.

Mitä enemmän lihaksia sinulla on, sitä tehokkaampi perusaineenvaihduntasi on, ja sitä enemmän kaloreita palaa jo pelkässä levossa. 

Tehokkaampaa kuin aerobinen liikunta

Monet ihmiset ajattelevat virheellisesti, että juoksumatolla juokseminen tai kuntopyörän ahkera polkeminen olisivat avain tehokkaaseen rasvanpolttoon. Mansin mukaan voimaharjoittelu on kuitenkin paljon tehokkaampi vaihtoehto, sillä aerobinen liikuntaa ainoastaan rasittaa, ei kasvata lihasta. Lisäksi se altistaa monille vammoille voimaharjoittelua enemmän.

Painojen nostelu ei tee sinusta kehonrakentajaa

Monet naiset saattavat karttaa voimaharjoittelua siinä uskossa, ettää he luulevat sen tekevän heistä helposti liian lihaksikkaita. Vaikka niin voikin käydä, Mansin mukaan se vaatii aivan erityistä harjoittelua yhdistettynä tiukkaan ruokavalioon. Tämän lisäksi mies muistuttaa, että naisten testosteronitaso on seitsemän tai kahdeksan kertaa pienempi kuin miehillä, ja juuri testosteroni on se hormoni, joka rakentaa lihasta. 

Lue myös suomalaisen liikunta-alan ammattilaisen vinkit elämänmuutokseen: Personal trainerin vinkit kiireisille: Etukäteissuunnittelu on kaiken a ja o

Auttaa jaksamaan arjessa

Sen lisäksi, että voimaharjoittelu saa sinut näyttämään urheilulliselta, siitä on hyötyä myös muissa urheilulajeissa. Voimaharjoittelu kehittää nimittäin voiman lisäksi niin nopeutta, ketteryyttä kuin kestävyyttäkin. Näistä ominaisuuksista ei ole haittaa myöskään joka päiväisten asioiden hoitamisessa, Mans toteaa.

Vahvistaa luita ja ehkäisee luukatoa

Voimaharjoittelulla voidaan myös pienentää osteoporoosin riskiä myöhemmällä iällä. Kun luut joutuvat paineen alle, pitkän ajan kuluessa ne vahvistuvat ja luun tiheys kasvaa kestämään paremmin ylimääräsitä kuormaa. Vaikka sekä aerobisella liikunnalla että voimaharjoittelulla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia luille, voimaharjoittelun on todettu olevan huomattavasti tehokkaampaa.

Voimatason kasvu motivoi jatkamaan

Jokainen voimatreenikerta kasvattaa voimatasojasi, mistä seuraa se, että seuraavalla kerralla jaksat nostaa hieman enemmän painoja tai painot nousevat ilmaan aiempaa helpommin. Tämä puolestaan saa aikaan tyydytystä ja kasvattaa motivaatiota. Vaikka rasvanpoltto vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, voimasi kasvavat sen sijaan huomattavasti nopeammin, etenkin ensimmäisen kuuden kuukauden aikana.

Lähde: Independent

Kahvakuulalla treeni hoituu lähes missä ja milloin vain. Katso vinkit tehokkaaseen treeniin videolta. 


Lue myös:

    Uusimmat