Hakaristejä työpisteellä, rasistisia töherryksiä ja törkeitä solvauksia – Tesla maksaa ex-työntekijälleen 137 miljoonan dollarin korvaukset

Yhdysvaltalaiset viranomaiset tutkivat, oliko Teslan autopilotti syypää rajuun turmaan – kuvat voivat järkyttää 1:24
VIDEO VOI JÄRKYTTÄÄ: Viranomaiset tutkivat Yhdysvalloissa, oliko Teslan Autopilot-ajoavustin syypää rajuun turmaan.

Teslan kyvyttömyys puuttua työntekijöidensä harjoittamaan rasismiin ja kiusaamiseen toi edistyksellisestä julkisuuskuvastaan tunnetulle yhtiölle jättimäisen maksuvaatimuksen neljän vuoden oikeustaistelun jälkeen.

Sähköautovalmistaja Tesla on tuomittu Yhdysvaltain San Franciscossa maksamaan peräti 137 miljoonan dollarin korvaukset Oliver Diazille, joka syytti valmistajaa rasistisen työpaikkakulttuurin hyväksymisestä.

Vuosina 2015–2016 sähköautovalmistajan palveluksessa sopimustyöntekijänä työskennellyt Diaz kertoi yhtiön työpaikkakulttuurin olleen vihamielinen häntä ja muita mustia kohtaan. Heidän muun muassa käskettiin "painua takaisin Afrikkaan", minkä lisäksi yhteistiloja ja Diazin työpistettään töhrittiin hakaristein ja rasistisin graffitein.

Diazin mukaan esimiesasemassa olleet henkilöt eivät kyenneet lopettamaan toimintaa. Kanteessa kerrotaan, että Teslan näennäinen edistyksellisyys on vain kulissi, jonka taakse kätkeytyy afroamerikkalaisten työntekijöiden nöyryyttävää kohtelua.

137 miljoonan dollarin korvauksen kerrotaan olevan huomattavasti suurempi kuin mitä Diaz asianajajineen lähti hakemaan. Summasta 7 miljoonaa oli Diazille aiheutetusta henkisestä kärsimyksestä, ja loput rapakontakaisen oikeusjärjestelmän mahdollistamaa rangaistusluonteista vahingonkorvausta.

Diazin asianajajien mukaan oikeudenkäynti olisi jäänyt vain haaveeksi, jos Diaz olisi aikoinaan allekirjoittanut Teslan tavanomaisesti vaatiman dokumentin, joka velvoittaa sopimaan kaikki mahdolliset kiistat suljettujen ovien takana.

Lue myös:

    Uusimmat