Väite: Elon Musk kehotti Teslan työntekijöitä sietämään rasismia – syrjinnästä valittanut sai potkut

Entinen työntekijä väittää, että kollegoiden rasistisesta kielenkäytöstä valittaminen toi hänelle potkut.

Jo toinen sähköautovalmistaja Teslan entinen työntekijä hakee lupaa yhtiön haastamiseksi oikeuteen. Taustalla on rasistinen häirintä, jota yli 100 tummaihoista työntekijää kertoo kokeneensa valmistajan palveluksessa. Bloombergin tietojen mukaan loukkaavaa ja syrjivää kieltä käyttivät jopa työnjohtajat.

– Vaikka Tesla on sähköautojen vallankumouksen eturintamassa, sen syrjivät toimintatavat muistuttavat ajasta ennen kansalaisoikeuksia, haastetta ajava ex-työntekijä Marcus Vaughn kertoi.

Vaughnin mukaan sekä vertaiset että työnjohtajat nimittivät häntä ja muita tummaihoisia työntekijöitä neekereiksi. Vaughn valitti asiasta henkilöstöosastolle, minkä jälkeen hänet irtisanottiin "negatiivisen asenteen vuoksi".

Maanantaina jätetyssä kanteessa viitataan myös kirjeeseen, jonka Vaughn kertoo saaneensa toimitusjohtaja Elon Muskilta.

– Toisinaan nämä asiat (rasistinen kielenkäyttö) tapahtuvat tahattomasti, jolloin sitä on pyydettävä anteeksi. Mutta reiluuden nimissä, jos joku on ääliö sinua kohtaan ja pyytää vilpittömästi anteeksi, on tärkeää olla paksunahkainen ja hyväksyä esitetty anteeksipyyntö, Muskin kerrotaan kirjoittaneen kaikille Teslan työntekijöille lähettämässään kirjeessä.

Vaughnin mukaan paksunahkaisuuden vaatiminen ei ole oikein.

– Tesla ei tee asian eteen tarpeeksi. Sen viesti on käytännössä "älkää olko poliittisesti korrekteja". Silloin, kun työvoimasi on moninaista, sinun täytyy tehdä tarvittavat toimenpiteet, jotta kaikki voivat tuntea itsensä tervetulleiksi.

Sähköautovalmistaja on viime aikoina ollut kovassa ryöpytyksessä. Tehtailla rehottavan rasismin lisäksi häirintää on kerrottu kohdistuneen myös seksuaalivähemmistöihin sekä naisiin. Kyseenalaisen henkilöstöpolitiikan lisäksi Tesla painiskelee tuotannollisten haasteiden sekä päättyneen vuosineljänneksen 600 miljoonan dollarin tappioiden kanssa.

***

Jaakko vastaanotti Suomen ensimmäisen Tesla Model X:n 4:08

Lue myös:

    Uusimmat