Google laittaa palvelunsa uusiksi keinoälyllä ja koneoppimisella - näin arkipäiväiset palvelut muuttuvat
Googlen yksi suuri teema sen tänään alkaneen I/O-kehittäjäkonferenssin julkistuksissa on Google-palvelujen kehittäminen älykkäämmiksi keinoälyn ja koneoppimisen voimin.
Esimerkiksi Gmail on saamassa tuen älykkäille vastauksille (Smart Reply), jotka vastaanotetun viestin sisällön perusteella osaavat antaa älykkäitä vastausehdotuksia. Aluksi Smart Reply tulee vain englannin kielelle ja laajenee sen jälkeen seuraavaksi espanjan kielelle.
Google Kuviin puolestaan on tulossa mahdollisuus poistaa esteitä kuvista. Google esitteli tulevaa toimintoa poistamalla baseball-kentän verkkoaidan läpi otetusta kuvasta aidan täysin. Tämä ansaitsi yleisöltä suuret aplodit.
Googlen uusi kuvantunnistuskokonaisuus tunnetaan Google Lens -nimellä. Se on tulossa osaksi Google Assistant -avustajaa ja Google Kuvat -sovellusta. Jatkossa Google voi esimerkiksi auttaa tunnistamaan kukan kuvissa, kertomaan lisätietoa kuvassa näkyvistä paikoista sekä yhdistämään Wi-Fi-verkkoon helposti yhdellä painalluksella, kun reitittimestä kuvaa verkon tiedot.
Aiemmin vain Androidille saatavilla ollut Google Assistant -virtuaaliavustaja tulee nyt myös sovelluksena Applen iPhonelle. Jatkossa Assistantin kautta voi tehdä myös ostoksia ja kehittäjät voivat tuoda omia ”sovelluksiaan”, eli toimenpiteitä, Google Assistantin kautta käytettäväksi. Assistantia voi jatkossa käyttää myös kirjoittamalla, ei vain puhumalla.
Yhdysvalloissa ja Kanadassa Google Home eli Google Assistantin sisältävä Googlen kaiutin sai nyt myös tuen ilmaisille puheluille. Google Home on tulossa myyntiin uusissa maissa, muun muassa Euroopassa Isossa-Britanniassa Saksassa ja Ranskassa. Google Home sai myös tuen ”visuaalisille vastauksille” eli mahdollisuuden näyttää tietoa puhelimessa tai Chromecastin kautta televisiossa. Lisäksi jatkossa aiemmin vain pyyntöihin vastannut Google Home voi itse alkaa puhua, kertoen ilmoituksia esimerkiksi muistutuksista, lennoista sekä liikenteestä liittyen kalenteritapahtumiin.
Google hyödyntää koneoppimista jo entuudestaan lukuisissa palveluissaan, aina hausta erilaisiin suosituksiin ja ehdotuksiin.
Tänään Google kertoi myös uusista avauksista keinoälyn tuomiseksi sen muille kehittäjille tarjottaviin pilvipalveluihin. Se esitteli muun muassa uuden sukupolven TPU-keinoälysuorittimistaan. Google kokoaa keinoälyhankkeensa uudelle google.ai-verkkosivustolle.
Uusimmat
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
20:33
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun nokkateline irtosi
-
20:27
Jalkapalloilijaa heitetty hapolla – hyökkäyksestä karmeaa jälkeä
-
20:11
Saako parvekkeella grillata? Tästä syystä kieltäminen olisi yhtä tyhjän kanssa
-
20:10
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
20:01
Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
-
20:00
Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
-
20:00
Kuorma-auto ja traktori kolaroivat Urjalassa – hyttiin puristuksiin jäänyt traktorikuski loukkaantui vakavasti
-
19:56
Eduskuntaan tehtiin historiallinen kotietsintä, kun Tony Halme ampui kotonaan – Timo Vornasen kohdalla toimittiin toisin
-
Lataa lisää