Ferrarilta uusi katutykki: 780 hv ja 705 Nm

Kisa urheiluautojen kuninkuusluokassa kiihtyy taas. Ferrari teki juuri yhdestä maailman parhaista urheiluautoista astetta räväkämmän.

Tour de France – nelipyöräisille. Harva muistaa, mutta autojen Tour de France -kisa ajettiin vuosina 1899–1986. Kisan kulta-aikaa olivat 1950- ja 60-luku, jolloin Maranellon punaiset orit ottivat monta voittoa. Kuuluisin yksittäinen tuon aikakauden auto oli Ferrari 250 GT Berlinetta, joka voitti kisan neljä kertaa peräkkäin 50-luvun lopulla.

Ferrari kunnioittaa nyt tuota kisaa nimeämällä uuden erikoisversionsa sen mukaan. Ferrari F12tdf -erikoismallia valmistetaan vain 799 kappaletta. Auton moottori on viritetty uudelle asteelle ja myös koria on hiottu aerodynaamisen tehokkuuden parantamiseksi. Takaspoileri on mm. pidentynyt kuudella sentillä. Auton aerodynamiikka elää luonnollisesti nopeuden ja ajotilanteiden mukaan muuttuvien siivekkeiden avulla.

Kun moottoria viritetään tällä tasolla, kyse ei todellakaan ole pelkästään lastuvirityksestä. Esimerkiksi mekaaniset venttiilinnostimet on lainattu suoraan Ferrarin moottoriurheiluosastolta. Samoin imusarjaan on lainattu tietämystä Ferrarin F1-tiimiltä. Tehoa tdf:ssä on 40 heppaa enemmän kuin tavallisessa F12 Berlinettassa eli siis komeat 780 oria. Maksimivääntö on kasvanut 690 Nm:stä 705:een.

Muita muutoksia ovat 20 milliä leveämmät renkaat edessä (275 mm). Takakiekot ovat edelleen 315-milliset. Myös takapyörät ohjaavat autoa, joten kurvikäytöksen pitäisi olla riittävän ketterää, vaikka V12 sijaitseekin auton keulalla. Toki nelipyöräohjaus tekee autosta myös vakaamman suuremmissa nopeuksissa. F12 tdf:n huippunopeus on yli 340 km/h.

Vakioauton painosta on pudotettu pois 110 kiloa karsimalla pois kaikki turha. F12 tdf:n kuivapainoksi ilmoitetaan varsin maltilliset 1 415 kiloa. Nollasta sataan väli taittuu 2,9 sekunnissa. Tuplanopeuteen tarvitaan 7,9 sekuntia.

Ferrari F12 tdf:n veroton hinta on 270 000 euroa. Ei liene syytä epäillä, että kaikki valmistettavat autot löytävän onnellisen omistajan.

Lue myös:

    Uusimmat