Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen entinen pitkäaikainen valmentaja Hannu Saintula kertoo joutuneensa puuttumaan maajoukkueessa pelaajien ja valmennuksen rajat ylittäneeseen kanssakäymiseen.
Video (29.3.): MTV Sport tutki naisten maajoukkueissa tapahtunutta seksuaalista häirintää. Käsittelyssä myös naisten jääkiekkomaajoukkueen kiusaamiskulttuuri.
Useiden pelaajien ja valmentajien mukaan Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueessa on vallinnut kiusaamiskulttuuria 1990-luvulta aivan viime vuosiin asti. Valmentajana toiminut Saintula nostaa tämän lisäksi esille muita rajat ylittäneitä tapauksia.
Saintula luotsasi naisten jääkiekkomaajoukkuetta vuosina 1999–2009, joista päävalmentajana vuodet 1999–2000 ja 2003–2009. Yksi hänen paljastamistaan välikohtauksista tapahtui kahden pelaajan välillä.
– Kerran olen joutunut huomauttamaan kahta pelaajaa, että meillä on kansainvälinen ottelutapahtuma kyseessä ja minun mielestäni teidän käyttäytymisenne keskenään häiritsee tätä. Kumpikin ymmärsi sen ja korjasi tapansa. Kumpikin oli sitä mieltä, että puuttumiseni oli ihan asiallista ja ok, Saintula kertoo MTV Sportille.
Saintulan mukaan kyse ei ollut fyysisestä läheisyydestä, vaan muutoin ”liian aktiivisesta ja läheisestä toiminnasta”.
– Kaikki tilanteet eivät olleet soveltuvia siihen, että heillä oli aktiivista toimintaa. He pyörivät liikaa yhdessä. Silloin katsoin, että minun pitää puuttua siihen.
"Täydellinen nollatoleranssi"
Naisten maajoukkueen valmennus- ja taustaryhmä koostui Saintulan 10 vuoden aikana pääasiassa miehistä. Kerran valmennusryhmään kuulunut mies ylitti Saintulan mukaan sopivuuden rajat.
– Siinä ei ollut fyysistä kontaktia, mutta keskustelukontakti oli. Jouduin huomauttamaan yhtä valmennusryhmään kuuluvaa, ettei tuo ole soveliasta. Kysyin, miksi olet keskustelemassa pelaajan kanssa – en ole antanut sinulle mitään sellaista tehtävää. Yleensä siihen vastataan, että se oli vain yleistä heittoa. Huomasin, ettei vastaus ollut sen tyyppinen. Sanoin, ettei tuo ole soveliasta, ja sillä selvä. Asia korjaantui sillä kerralla, eikä sen jälkeen tapahtunut mitään.
– Pyrin olemaan hyvin avoin siinä ja ilmoitin jokaiselle, että meillä on täydellinen nollatoleranssi. Jos tapahtuu jotain, joutuu lähtemään heti seuraavalla lennolla veke, tai missä ollaankin. Kaikki tiesivät sen, sekä pelaajat että taustaryhmä, Saintula sanoo.
Hannu Saintula maajoukkueen peräsimessä Torinon olympialaisissa vuonna 2006.All Over Press
Tulokaskasteille loppu
Seksuaalista häirintää tai ahdistelua Saintula ei havainnut maajoukkueessa kertaakaan. Kokeneiden pelaajien hierarkia näkyi sen sijaan joukkueessa ajoittain ikävällä tavalla.
Saintula joutui kahden vuoden jälkeen lopettamaan pelaajien organisoimat tulokaskasteet, jotka osa joukkueesta oli kokenut ikäviksi.
Näissä kasteissa oli kyse teatteriesityksistä, laulamisesta ja imitoinneista.
– Kasteet menivät henkilöön liikaa ja innokkaiden järjestelyjen johdosta välillä yli. Ne aiheuttivat joillekin äärimmäisen epämiellyttäviä paineita. Siellä oli erilaisia esityksenaiheita laidasta laitaan, eivätkä jotkut pelaajat mielellään esiinny. Esityksissä ei ollut minun nähdäkseni missään nimessä seksuaalista viritettä, mutta henkilö laitettiin epämukavuusalueelle.
Kasteiden lopettamispyyntö oli tullut Saintulan mukaan pelaajilta.
– Jollain tasolla osa pelaajista koki kasteet fiiliksen nostajana. Monihan heittäytyi siihen mukaan ihan okei. Joillekin se saattoi kuitenkin olla vaikea paikka – saattoi olla tilanteita, joissa oli otteluun valmistautuminen ja joku joutui esiintymään päävalmentajana. Ei se aina helppoa ollut, kun siinä meni joillain rajat. Muistan elävästi, että joillekin pelaajille ne olivat hyvin vaikeita, Saintula korostaa.
9:00
"Joku saattoi spontaanisti toimia"
Saintula muistaa, että joissain tapauksissa nuoret pelaajat saivat nokilleen, jos olivat tietämättömyyttään menneet väärälle paikalle pukukopissa.
– Meillä oli Vierumäellä määrätyt kopit. Jos meni väärälle kopin paikalle, kamat siirrettiin siitä veke. Joku saattoi spontaanisti toimia ja siirtää ne ei-niin-tyylikkäästi. Lätkäkassi oli siirretty kopin ulkopuolelle ja nuorempi pelaaja ihmetteli, miksi näin oli tapahtunut. Se johtui istumajärjestyssäännöistä.
Saintula korostaa, että hän oli miesvalmentajana pukukopissa vain murto-osan siitä ajasta, jonka naispelaajat siellä viettivät. Kaikkea ei hänen silmiinsä päätynyt.
– Koppielämä oli suljettu kokonaisuus minulle. En ollut kopissa kuin ehkä viisi prosenttia siitä ajasta, minkä pelaajat olivat. Kävin siellä ennen ottelua ja ottelun jälkeenkin, ja siinäkin oli tarkka aikataulu, jolloin menin sinne.
– Pelaajat olivat hyväksyneet sen ja ymmärsivät, että kaikkia asioita en voi aistia niin vahvasti.
