Elitloppetin tapahtumapaikan vessoista löytyi huumejäämiä.
Tukholman Solvallassa nautittiin toissa viikonloppuna yhdestä maailman suurimmista ravitapahtumista, Elitloppetista. Aurinko paistoi, hevoset painelivat huippunopeaa ravia ja kolmepäiväisessä tapahtumassa oli paikalla yhteensä 30 120 kävijää.
Iloisten puolien lisäksi lajin suurtapahtumaa varjostaa myös sokeeraava kohu.
Expressen raportoi nimittäin löytäneensä huumejäämiä useista Solvallan vessoista. Ruotsalaislehti tutki kokaiiniliinoilla vessojen kansia, paperitelineitä ja pesualtaita kolmessa vessassa sekä ennen sunnuntain kilpailupäivää että sen jälkeen.
Liinat reagoivat kokaiinijäämiin muuttumalla sinisiksi ja antoivat kahdessa vessassa positiivisen testituloksen. Yhdessä vessoista testi oli positiivinen sekä ennen yleisön saapumista että viimeisen kilpailun jälkeen. Yhdessä vessassa ei havaittu kokaiinin jäämiä aamulla, mutta illalla niitä näkyi hiukan.
Solvallan vt. toimitusjohtaja Emmelie Arneng reagoi positiivisiin huumetesteihin tiukasti.
– Se ei ole millään lailla hyväksyttävää. Emme halua minkäänlaista yhteyttä huumeisiin missään muodossa, tämä on ravitapahtuma, Arneng kommentoi.
Hän sanoi, että paikalla on poliiseja, järjestyksenvalvojia ja muuta turvallisuushenkilöstöä, mutta tällaisia tapauksia ei voida koskaan täysin estää, vaikka niiden minimointiin pyritäänkin.
Tapahtumaan tulevien laukut Arnengin mukaan tarkistetaan sisäänkäynnin luona, joskin "inhimillisiä virheitä voi tapahtua".
Yleisöä ei huumetestata, mutta kilpailijoita ja muita toimijoita testataan Arnengin mukaan säännöllisesti.
Paljolti ennaltaehkäisevää työtä
Elitloppetin turvallisuuspäällikkö Dennis Lindström kertoi, että kokonaisuudessaan Elitloppetin turvallisuusjärjestelyyn ollaan tyytyväisiä.

