Pohjoismaiden matkailuun suuntautunut sivusto neuvoo turisteja käyttäytymään oikein Suomeen matkatessaan. Ovatko suomalaiset todella tällaisia?
Go Scandinavia -sivusto listaa menovinkit Suomeen matkaaville turisteille. Sivusto on listannut vinkeiksi 10 asiaa joita Suomessa ei kannata tehdä, mutta vinkit voivat ihmetyttää jopa paikallisia. Mitä mieltä olet esimerkiksi siitä, ettei Suomessa vierailevia turisteja kehoteta tippaamaan?
Älä keskeytä keskustelua
Oppaassa kerrotaan, että keskustelun keskeyttäminen on yleisesti töykeää, vaikkei sitä pidetä huonona asiana. Suomessa sen sijaan toisen keskeyttäminen ei ole hyväksyttävää. Suomessa toisen kuuntelu on tärkeä taito, eivätkä suomalaiset luota ihmisiin, jotka puhuvat liikaa sanoessaan kuitenkin vähän. Ulkomaalaisten mukaan hiljaisuus voi olla hämmentävää, mutta suomalaiset eivät harrasta smalltalkia. Suomessa jokaisella sanalla on sanoma.
Älä kehuskele
Opas kehottaa olemaan kerskailematta. Kukaan ei pidä tärkeilevistä kehuskelijoista, mutta erityisesti suomalaisilla on vähän sietokykyä moiselle käytökselle. Suomalaiset pitävät harvoin meteliä mistään. Nöyryydellä pääsee pitkälle, ja vaatimattomuus on suurimpia hyveitä.
Rajoita julkisia tunteenosoituksia
Pidätkö julkisista hellyydenosoituksista? Älä tee niitä Suomessa!
Kävely käsi kädessä rakkaan kanssa on hyväksyttävää ja jopa romanttista kaikkialla maailmassa, mutta tämä on Helsinki, ei Italia. Pidä intohimoisen haparoinnit ja kosteat pussailut yksityisasianasi. Suomalaiset eivät ole koskettelevaa kansaa, joten vältä tunteidesi näyttämistä missään olosuhteissa. Koskettelua voidaan pitää holhoavana. Yleensäkin, suomalaiset pitävät omasta tilastaan joten pidä kätesi omalla alueellasi, ellet ole tervehtimässä jotakuta virallisella kädenpuristuksella.

