Donald Trump väitti lehdistötilaisuudessa saaneensa Yhdysvaltain entisen presidentin hyväksynnän sotatoimilleen Iranissa. Nyt lausuntoa epäillään valheelliseksi.
Trump väitti maanantaina Valkoisessa talossa pidetyssä mediatilaisuudessa, että hän oli keskustellut Yhdysvaltain entisen presidentin kanssa, joka oli sanonut ”toivovansa”, että hän olisi tehnyt saman päätöksen pommittaa Irania kuin Trumpin hallinto on tehnyt.
Kun paikalla olleet toimittajat painostivat Trumpia kertomaan, kenestä presidentistä on kyse, Trump ei suostunut paljastamaan asiaa.
NBC Newsin selvityksen mukaan vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ainakaan ole kukaan maan neljästä presidentistä, jotka ovat Trumpin lisäksi hengissä.
George W. Bushin avustaja kertoi NBC:lle, että ”he eivät ole olleet yhteydessä toisiinsa”, kun taas Bill Clintonin avustaja totesi, että se henkilö, johon Trump viittasi, ei ollut Clinton.
Barack Obaman avustaja puolestaan sanoi, ettei Obaman ja Trumpin välillä ole käyty ”mitään keskusteluja viime aikoina”. Tämän lisäksi asiaan perehtynyt lähde kertoi NBC:lle, että kyseessä ei myöskään ollut Joe Biden.

