Entisestä pelastajasta Antti Pennasen peikoksi? Nuoren Tappara-vahdin uralla valtava temppu: "Ei olisi uskonut, että poika oli silloin 18"

5:37
Videolla Petteri Sihvonen arvioi Tapparan ja HPK:n välieräsarjaa.

Antti Pennasen valmentama HPK kohtaa SM-liigan välierissä Tapparan, jonka maalinsuulla kiekkoja koppaa juuri 22 vuotta täyttänyt Christian Heljanko. Kaksikon tarinat risteävät kiehtovalla tavalla – kolme vuotta sitten nuori maalivahti oli pelastamassa Pennasta mainetahralta Mestiksessä kovalla tempullaan.

Pennanen luotsasi 2015–16 viimeistä kauttaan Mestiksessä pelannutta mikkeliläisjoukkue Jukureita. Jukurit oli Pennasen alaisuudessa voittanut edellisenä keväänä Mestiksen mestaruuden ja sille oli myönnetty paikka SM-liigaan syksyksi 2016. Jukurien kevät 2016 oli kuitenkin vaarassa livetä pahalla tavalla vihkoon.

Jukurit näytti jo painelevan näytöstyyliin Mestiksen välieriin, kun se johti ottelusarjaa Kiekko-Vantaata vastaan 3–0. Runkosarjaa hallinnut mikkeläisjoukkue joutui kuitenkin sittemmin pulaan ja kärsi pahoista maalivahtivaikeuksista, kun Juhana Ahon kausi oli päättynyt loukkaantumiseen ja Mika Norjakin kärsi vammoista. Kiekko-Vantaa kavensi sarjan 2–3:een, minkä jälkeen Jukurit reagoi ja sai naarattua HIFK:n A-nuorista hätiin tuolloin 18-vuotiaan Heljangon.

Heljangon ensimmäisen Jukurit-pelin voitti Kiekko-Vantaa, ja sarja eteni seitsemänteen otteluun – siinä kutkuttavasti jatkoajalle. Heljanko oli kuitenkin mies paikallaan, ja Jukurit eteni välieriin 2–1-jatkoaikavoitolla, sarjan mentyä mikkeliläisille 4–3.

Välierissä Jukurit pehmitti Ville Niemisen luotsaaman KeuPa HT:n voitoin 4–1 ja loppuottelussa Hokin suoraan 4–0. Heljangolla oli lopulta koko pudotuspelien paras torjuntaprosentti 93,9% ja päästettyjen maalien keskiarvo 1.35.

Jukurien silloinen kapteeni, seuran A-junioreita nykyisin valmentava Marko Kauppinen muistaa tapahtumat hyvin.

– Meillä tuli maalivahdeilla vähän loukkaantumisia ja oltiin jopa pulassa. Heljanko kaivettiin jostain meille ja poika vetäisi aika unelmapleijarit siihen. Hän tuli nuorena poikana aika aikuismaisesti koppiin mukaan ja torjui sitten mestaruuden, Kauppinen päivittelee MTV Urheilulle.

– Hän on hyvin rauhallinen ja fiksu ja käytöstavoiltaan viimeisen päälle joukkuepelaaja. Ei nostanut itsestään haloota. Tuli nöyränä poikana ja siitä huolimatta itsevarmana siihen sarjaan. Hän oli kyllä erittäin hyvä esimerkki nuoresta, lupaavasta, hyvästä pelaajasta siinä hetkessä. Hän oli henkisesti valmis.

– Ei olisi uskonut, että poika oli silloin 18.

Heljanko täytti noissa pudotuspeleissä sittemmin 19. Samalla hän tarjosi ensimmäiset kunnon näyttönsä aikuisten tasolla ja oli osaltaan pelastamassa Antti Pennasta mainetahralta. Nuori luotsi olisi suunnannut liigapäävalmentajaksi HPK:hon varsin erimoisista lähtökohdista, jos Jukurien maalivahtiongelma ei olisi ratkennut ja viimeinen tiukka puolivälieräpeli olisi kääntynyt Vantaalle. 

Julkinen ryöpytys olisi ollut valmis, ja se olisi eittämättä kohdistunut suurelta osin Pennaseen. Jukureille, Pennaselle ja Heljangolle kevät toi kuitenkin lopulta mestarillisen sulan hattuun, ja vaikka erilainen historiankirjoitus oli pienestä kiinni, se on Kauppisen sanoin enää jossittelua.

"Ei mitään epäilystä"

Noista ajoista on kulunut nyt kolme vuotta. Heljanko pelasi viime kaudella jo 12 runkosarjaottelua Tapparan maalilla, mutta läpimurto SM-liigan ykkösmaalivahdiksi tapahtui tällä kaudella. 47 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 90,3 ei ollut tilastollisesti loistoa, joskin:

– Pitää muistaa, minkä joukkueen takana hän pelaa. Runkosarjassa Tapparalle ei pelien aikana hirveästi laukauksia tule. Laukaukset voivat monesti olla aika vaikeitakin.

Pudotuspelit Heljanko käynnisti erinomaisesti ja torjui puolivälierissä Lukon kumoon voitoin 4–0 – torjuntaprosentilla 93,8. Kauppisen arvion mukaan myös tolppien välissä Heljangosta paistaa rauhallisuus.

– Mitä nytkin olen nähnyt pelejä, rauhallisuus ja luottamus omaan tekemiseen on vahva. Uskon, että hänen henkiset voimavaransa kestävät täysin nykyisenkin tilanteen, mihin hän lähtee.

Aiemmasta pelastajasta voikin muodostua nyt hyvin Antti Pennasen peikko.

– Ei ole mitään epäilystä, miksei hän pystyisi jatkamaan samalla tasolla. Kun Lukko-sarja meni 4–0 Tapparalle, itseluottamus on varmasti korkealla maalivahdilla ja koko joukkueella. Siinä on hyvät lähtökohdat HPK-sarjaan. 

Jos on HPK-maalivahti Emil Larmikin antanut väkeviä playoff-näyttöjä, myös Heljanko on nuorella urallaan tarjonnut toistaiseksi viitteet siitä, että hän on kevään mies. Vuosi sitten hän torjui pudotuspeleissä lainalla LeKin maalilla, ja vaikka runkosarjavoittaja, sittemmin mestariksi edennyt KeuPa painoikin puolivälieristä jatkoon voitoin 4–1, Heljanko teki pelaamissaan neljässä playoff-ottelussa kaikkensa torpatakseen keuruulaiset huikaisevalla torjuntaprosentilla 95,6.

SM-liigassa Heljanko ei toki ole ennen näin pitkällä vielä pelannut. Ja HPK pelaa Kauppisen sanoin "tosi hyvää lätkää".

– Haasteita tulee varmasti olemaan, mutta niin SM-liigan pudotuspeleissä pitää välierissä olla jo. Ei sen pidä olla läpihuutojuttu.

– Pennanen tuo modernimpaa jääkiekkoa ja Jukka (Tappara-päävalmentaja Rautakorpi) luottaa aika pitkälle vanhaan sapluunaan, jossa erittäin tiivis viisikkopelaaminen, vahva joukkueen puolustaminen ja ratkaisut ylivoimalla ovat sitä, mitä Tappara varmaan vahvasti hakee.

Kauppinen on aiemmin pelannut Pennasen ohella Rautakorven alaisuudessa, viimeistä kertaa keväällä 2013–14, jolloin joukkue otti Kärppien takana hopeaa.

– Jukan sapluuna on todistetusti toiminut aika hyvin. Ehkä Tapparalla on tällä hetkellä hiukan kokeneempia yksilöitä joukkueessa. Kokemus vastaan nuoruus voisi tässä kohtaa sanoa.

Tuolle HPK:n nuorelle joukkueellekin Kauppiselta sataa kehuja, kuten sitä luotsaavalle Pennaselle, jonka kanssa Kauppinen kertoo jutelleensa aika ajoin valmentamisesta.

– Antti on saanut oman pelisysteeminsä näkyviin siellä. On hienoa nähdä, että tulee vähän erilaisuuttakin tähän Suomen jääkiekkoon. Se ei ole niin kaavamaista, mitä monessa muussa joukkueessa on totuttu näkemään, Kauppinen kuvailee HPK:n vauhdikasta sapluunaa, jossa viisikolla on lupa venyä ja hyökkäyssiniselle napsahtaa pitkiäkin syöttöjä.

Tappara–HPK-välieräsarja käynnistyy tänään torstaina Tampereella kello 18.30.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja