Entisestä F1-kuskista tuli Felipe Massan ja Lewis Hamiltonin dramaattisen mestaruustaiston syntipukki, sai useita tappouhkauksia – "En voinut uskoa sitä"

Entinen F1-kuljettaja Timo Glock oli dramaattisen mestaruustaiston ytimessä tahtomattaan kaudella 2008. Päätöskisan tapahtumat ovat jättäneet karvaan muiston saksalaiskuskille.

Ferrarin Felipe Massa ja McLarenin Lewis Hamilton taistelivat tiukasti mestaruudesta viimeiseen asti kaudella 2008. Interlagosin päätöskisan puhutuimmaksi henkilöksi nousi kuitenkin Glock, joka joutui ratkaisevien tapahtumien keskiöön.

Yllättävä sadekuuro sekoitti kisan loppuhetket täysin, mikä sai monet hakemaan varikolta välikelin renkaat autoonsa. Toyotalla ajanut Glock jatkoi kuitenkin kuivankelin renkailla, mutta viimeisellä kierroksella olosuhteet kävivät erittäin haastaviksi.

Massa ajoi kilpailun voittoon ja juhli jo hetken maailmanmestaruutta, sillä Hamilton oli jäämässä kuudenneksi. Hamilton kuitenkin onnistui ohittamaan märällä radalla liukastelleen Glockin viimeisellä kierroksella radan viimeisessä mutkassa ja Massan juhlat päättyivät tylysti. Kisan tapahtumien johdosta Glock sai rajua palautetta osakseen.

– Jotkut toimittajat olivat todella aggressiivisia ja sanoivat minun päästäneen Lewisin ohi tarkoituksella. He kysyivät, kuinka paljon Mercedes (McLarenin moottorivalmistaja) maksoi minulle, Glock kertoo ESPN:lle.

– En olisi koskaan uskonut, että joutuisin tuollaiseen tilanteeseen. En voinut uskoa sitä, miten ihmiset uskoivat tyhmiä syytöksiä siitä, että olisin suunnitellut kaiken Lewisin kanssa. Kuinka olisimme voineet tietää säätilan muuttuvan niin radikaalisti, Glock jatkaa.

Glockille sateli tappouhkauksia

Dramaattisen kilpailun jälkeen Glockin perheenjäsenet alkoivat saada uhkaavia kirjeitä vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin.

– Perheeni sai kirjeitä, joissa sanottiin, että minut pitäisi ampua ja minun ei pitäisi olla enää F1:ssä. En voi uskoa, kuinka pahoja ihmiset voivat olla, Glock kauhistelee.

Nykyään Glockin saama kritiikki on rauhoittunut, kiitos F1:n julkaiseman videon, jossa kisan loppuhetket näytettiin Glockin näkökulmasta.

– Se rauhoitti tilanteen totaalisesti, sillä nyt voin vain lähettää ihmisille tuon videon. Se auttoi ihmisiä ymmärtämään, että minulla oli suuria vaikeuksia pysyä märällä radalla.

Tätä nykyä Glock ajaa rata-autoilun DTM-sarjassa.

Lue myös:

    Uusimmat