Entinen Ilves-luotsi avautuu naisten välisestä seksuaalisesta häirinnästä – "Osa ei uskaltautunut suihkuun"

MTV Sport tutki: Naisurheilun huipulla seksuaalista häirintää 3:52

Tampereen Ilveksen naisten jalkapallojoukkueen päävalmentajana 2000-luvun alkupuolella toiminut Heikki Altonen puhuu MTV Sportille arkaluontoisesta aiheesta, naisten välisestä seksuaalisesta häirinnästä. 

– Valmensin kahteen eri otteeseen Ilveksen naisten edustusjoukkuetta ja täytyy myöntää, että ongelmia seksuaalisen häirinnän suhteen oli meilläkin. Osa kokeneemmista pelaajistamme häiritsi seksuaalisesti nuoria pelaajiamme. Ongelmia oli tuolloin toki muissakin naisten liigajoukkueissa. Pahimmillaan tilanne oli se, että osa pelaajistamme ei uskaltautunut suihkuun harjoituksien jälkeen, Suomen suurimman seuran junioripäällikkönäkin työskennellyt Altonen muistelee.

Maajoukkueissa ilmenee häirintää 2:00

Altonen kuvailee ongelmien olleen tiedossa laajalti lajipiireissä, mutta häirintään puuttuminen oli äärimmäisen vaikeaa. Vaikenemisen kulttuuri oli tuollon vielä vahvemmin voimissaan kotimaisessa urheilussa.

Hän uskoo, että tilanne seksuaalisen häirinnän suhteen on tällä hetkellä kovin erilainen liigaseuroissa kuin mitä se oli 2000-luvun alkupuolella. MTV Sportin tietojen mukaan aikoinaan jopa kahdeksassa naisten SM-sarjaseurassa oli koettu häirintätapauksia. Vastenmielinen alakulttuuri oli siis kauttaaltaan hyvinkin laajamittaista.

– Niinhän se oli. En usko, että sellaista toimintaa on enää juurikaan liigatasolla. Nollatoleranssi on tietysti se, mihin on pyrittävä. Silloin aiemmin vahvat persoonat, valta-asemaansa väärinkäyttäneet kokeneet pelaajat olivat kova pala monille nuorille pelaajille. Mietin vieläkin, että olisiko asioihin pitänyt puuttua tuolloin kovemmin, mutta ei se ollut todellakaan helppoa, Altonen pohtii.

– Ymmärrän hyvin valmentajia, jotka ovat sanoneet jälkikäteen, että pelaajien väliseen seksuaaliseen häirintään puuttuminen oli haastavaa. Hierarkia oli tuolloin niin vahva ja ympyrät kovin pienet. Häirintää kokeneet pelaajat eivät uskaltaneet puhua asioista edes valmentajille. Pystyimme tekemään Ilveksessä lopulta muutoksia ja ehkäisemään siten tilannetta, tamperelaisseuran päävalmentajana vielä vuonna 2004 toiminut Altonen muotoilee.

Suomen maajoukkuevalmentaja seksuaalisesta häirinnästä –"Osa pelkäsi ja lopetti uransa!" 1:37

MTV Sport paljasti keväällä juttusarjassaan naisten jalkapallo- ja jääkiekkomaajoukkueissa sekä lajien SM-sarjajoukkueissa tapahtuneen naisten välistä seksuaalista häirintää 1990-luvulta aina vähintään vuoteen 2008 asti. Molemmat lajiliitot vahvistivat sen jälkeen häirintätapauksia olleen aiemmin maajoukkueissa.

Liittojen toimeksiannosta SUEK tutki ja julkisti syksyllä, että vielä viime vuosinakin kymmenet maajoukkuepelaajat olivat kokeneet häirintää.

Sittemmin on käynyt ilmi, että myös muissa naisten joukkuelajeissa kuten ringetessä, käsipallossa, salibandyssä ja pesäpallossa on ollut naisten välisiä häirintätapauksia.

MTV Sport paljasti hiljattain lisäksi sen, että tenniksessä on ollut miesvalmentajien ja naispelaajien välistä seksuaalista häirintää. Tällä hetkellä meritoitunutta miesvalmentajaa epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tapaus on parhaillaan poliisitutkinnassa.

Lue myös:

    Uusimmat