Mercedes-Benzin S-sarjaa pidetään yleisesti tämän sarjan mittatikkuna ja sitä se on myös ollut – ainakin tähän asti.
Ajoin kyseisen Ässän heti tuoreeltaan, kun se tuli viime vuonna markkinoille. Ja voi pojat, että se oli hieno tuote. Ennen kaikkea sisätilojen korumaisuus ja elegantti valaistus tekivät lähtemättömän vaikutelman. Rimaa oli siis taas kerran nostettu ja BMW:n suunnittelutiimin oli vastattava tähän haasteeseen.
Ulkoiselta olemukseltaan Seiska on hillityn tyylikäs. Se ei herätä suuria tunteita puolesta tai vastaan. Arvokkuus toki näkyy, mutta ainakaan allekirjoittaneen mielestä se ei hyppää yhtä paljon silmille kuin S-sarja. Sama linja jatkuu myös sisätiloissa. Se on ylellinen ja laatu huokuu joka puolelta, mutta tietyt yksityiskohdat ovat Ässässä korumaisempia.
Ajo-ominaisuuksiltaan seiska on juuri niin mukava kuin voi vain kuvitella. Voimalinjasto toimii saumattomasti ja ilma-alustan ansiosta auto suorastaan leijuu tien päällä. Ainoa moite tulee lievistä rengasäänistä, joihin ovat osasyyllisenä koeajoauton isot 21-tuumaiset vanteet.
Teknisistä innovaatioista mielenkiintoisin on kosketusnäytöllä varustettu älyavain, jonka avulla auton pystyy pysäköimään ruutuun ilman kuljettajaa. Ominaisuus on tehty ahtaita parkkipaikkoja varten. Kuljettaja voi siis hypätä autosta ulos ennen pysäköintiä ja ohjata sen sitten ruutuun älyavainta käyttämällä. Vastaava ominaisuutta ei löydy kilpailjoista, joten siitä pisteet baijerilaismerkille.
BMW 7-sarjan hinnat alkavat 265 hevosvoimaisella dieselmoottorilla 131 000 eurosta.
Kuvat: Mikko Autio
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää