Enemmistö MTV:n vaalikoneeseen vastanneista eduskuntavaaliehdokkaista katsoo, että Suomen pitää liittyä Natoon tarvittaessa ilman Ruotsia. Tänään avattuun MTV:n vaalikoneeseen on vastannut yli 1 600 ehdokasta.
Eduskuntavaaleihin on aikaa alle kuukausi, ja MTV:n vaalikone on auennut. Siitä selviävät poliitikkojen tärkeimmät linjaerot.
Koneeseen kerrottujen vastausten perusteella suuri osa ehdokkaista katsoo esimerkiksi, että Suomen pitää liittyä Natoon tarvittaessa ilman Ruotsia. Jokseenkin tai samaa mieltä väitteestä on hieman yli 70 prosenttia ehdokkaista.
– Se varmaan kertoo siitä, että kansanedustajaehdokkaat kautta linjan kaikissa puolueissa ovat aika realisteja. Kyllä kai tässä pikkuhiljaa alkaa valjeta sellainen tilanne, että jos Ruotsin Nato-tie jollain tavalla tukkeutuu pitkäksikin aikaa, eihän Suomi voi jäädä sitä aivan loputtomiin odottamaan, politiikan toimittaja Jari Korkki toteaa Huomenta Suomen haastattelussa.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten ehdokkaat olivat vastausten perusteella lähes yksimielisiä asiasta.
MTV Uutisten uutispäätoimittaja Ilkka Ahtiainen arvioi, että ehdokkaiden on helpompi kertoa aito kantansa asiaan kuin valtionjohdon, joka on tavallaan sitoutunut ”käsi kädessä Natoon” -periaatteeseen.
