EM-lohkovaiheelle dramaattinen päätös – Huuhkajien kohtaloa jännitettiin pitkään

6:16
Tästä näet Tulosruudun EM-jalkapallokatsauksen.

Saksa selviytyi niukin naukin jalkapallon EM-kisojen pudotuspeleihin, kun se nousi loppuminuuteilla Unkaria vastaan 2–2-tasapeliin. Portugali ja Ranska tasasivat pisteet niin ikään 2–2-lukemin. Keskiviikon loppuillan tulosten myötä Suomen kisarupeama on ohi.

Suomen kohtalo pysyi pudotuspeleihin selviämisen osalta auki viimeiseen saakka, kun ensimmäisiä arvokisojaan pelanneilla Huuhkajilla oli vielä ennen lohkovaiheen päättäneitä keskiviikon loppuillan otteluita ohuet mahdollisuudet jatkoon. B-lohkon kolmonen Suomi jätti lohkokolmosten vertailussa taakseen E-lohkon kolmosen Slovakian, ja taakse olisi tarvittu vielä F-lohkon kolmonen.

Tämä olisi toteutunut, jos Ranska olisi voittanut Portugalin vähintään neljän maalin erolla, minkä lisäksi Saksa–Unkari-ottelun olisi täytynyt päättyä Saksan voittoon, tasapeliin tai Unkarin voittoon vähintään neljän maalin erolla.

Jos Unkari olisi voittanut Saksan vähintään neljän maalin erolla, Suomelle olisi riittänyt se, että Ranska olisi päihittänyt Portugalin millä tahansa tuloksella.

Kuten todennäköistä oli, skenaariot eivät kuitenkaan toteutuneet, vaan Suomi karsiutui ensimmäisenä lohkokolmosena jatkosta. 

F-lohko päättyi silti dramaattisella tavalla.

Adam Szalai vei Unkarin yllätysjohtoon Saksaa vastaan 11. minuutilla. Unkarin puolustus kesti ilman takaiskuja pitkään, mutta Saksan Kai Havertz onnistui puskemaan taiston tasoihin 66. minuutilla. Heti perään Andras Schäfer vei kuitenkin Unkarin takaisin johtoon Saksan maalivahdin Manuel Neuerin rohkean vastaantulon epäonnistuttua.

Unkari oli kiinni jatkopaikassa ja Saksa oli jäämässä alkulohkoon, mutta Leon Goretzka laukoi helpottavan tasoituksen 84. minuutilla.

Portugalin ja Ranskan välisestä ottelusta muodostui puolestaan rangaistuspotkujen näytös. Cristiano Ronaldo viimeisteli pilkulta Portugalin kummatkin osumat, Karim Benzema puolestaan iski rankkarista Ranskan 1–1-tasoituksen. Ranskan 2–1-johtomaalin Benzema tälläsi Paul Pogban syötöstä tolpan kautta pömpeliin.

Ranska voitti F-lohkon viidellä pisteellään. Saksa ja Portugali keräsivät molemmat neljä pistettä, mutta Saksa otti lohkon kakkospaikan keskinäisen ottelun voiton myötä. Portugali eteni pudotuspeleihin lohkokolmosten vertailusta. 

Unkari jäi tasapelin myötä lohkojumboksi. Se keräsi kaksi pistettä.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja