Huuhkajien jatkohaaveet elävät! Ruotsin lohkosta tuli täydelliset tulokset – tätä loppuillan peleistä vaaditaan

3:03
Tulosruutu: Huuhkajien kohtalo selviää tänään.

Suomen toiveet jalkapallon EM-kisojen pudotuspelipaikasta elävät keskiviikon alkuillan otteluiden jälkeen. E-lohkon päätöspelit Ruotsi–Puola ja Slovakia–Espanja päättyivät molemmat Huuhkajien kannalta suotuisasti.

Huuhkajien jatkounelman pysyminen elossa vaati E-lohkon otteluista sitä, että Puola ei voittaisi Ruotsia, minkä lisäksi Espanja voittaisi Slovakian vähintään kolmen maalin erolla tai Slovakia voittaisi Espanjan millä tahansa tuloksella.

Ruotsi voitti Puolan 3–2, kun Viktor Claesson viimeisteli voittomaalin toisen jakson lisäajalla. Emil Forsberg oli iskenyt Ruotsin kaksi ensimmäistä osumaa ja Robert Lewandowski viimeisteli Puolalle kahdesti. Toisessa ottelussa Espanja pöllytti Slovakiaa murskaavasti 5–0.

Espanjan Alvaro Morata epäonnistui maalittomassa tilanteessa rangaistuspotkusta, mutta hanat aukesivat sittemmin hiukan onnekkaallakin tavalla. Slovakian maalivahti Martin Dubravska nyrkkeili ylärimasta korkealle ilmaan pompanneen pallon omiin.

Aymeric Laporte täydensi Espanjan johtoa avausjakson lisäajalla. Liito jatkui toisella jaksolla, kun Pablo Sarabia ja vaihdosta kentälle tullut Ferran Torres iskivät osuman mieheen, ja Slovakian Juraj Kucka teki vielä otteluun toisen oman maalin.

Ruotsi voitti E-lohkon seitsemällä pisteellään, ja Espanja otti toisen jatkopaikan viidellä pisteellään. Slovakia jäi lohkokolmoseksi kolmella pinnalla, ja sen maalisuhde (2–7) on huonompi kuin B-lohkon kolmosen Suomen (1–3).

Neljä parasta lohkokolmosta kuudesta etenee jatkoon. Suomi tarvitsee jatkoon yltääkseen vielä kannaltaan onnekkaat tulokset kello 22 käynnistyvistä F-lohkon päätösotteluista, jotta myös sen lohkon kolmonen jäisi Huuhkajien taakse.

F-lohkon kolmonen jäisi vertailussa Huuhkajien taakse, jos Ranska päihittäisi Portugalin vähintään neljän maalin erolla, minkä lisäksi Saksa–Unkari-ottelun olisi päätyttävä Saksan voittoon, tasapeliin tai Unkarin voittoon vähintään neljän maalin erolla.

Jos Unkari voittaa Saksan vähintään tuolla neljän maalin erolla, Suomelle riittää se, että Ranska kukistaa Portugalin millä tahansa tuloksella.

3:30
Huuhkajien pienistä saumoista pudotuspeleihin keskusteltiin MTV Uutiset Livessä E-lohkon otteluiden päättymisen jälkeen.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja