Ellen DeGeneresin ohjelman tuotannon kulisseissa esiintyy nimettömien lähteiden mukaan esimerkiksi rasismia sekä erilaisia väärinkäytöksiä.
WarnerMedia on aloittanut sisäisen tutkinnan huippusuositusta keskusteluohjelmasta The Ellen DeGeneres Show'sta, jota juontaa nimen mukaisesti yhdysvaltalainen Ellen DeGeneres, 62. Tutkinta johtuu useista ohjelman työyhteisön sisäisistä ongelmista, joista on tehty ilmoituksia, kertoo Variety. Ohjelmaa on esitetty vuodesta 2003 lähtien.
Ohjelman työntekijöille lähetettiin viime viikolla muistio, jossa kerrottiin, että WarnerMedian henkilöstöosasto sekä ulkopuolinen, toistaiseksi nimetön konsulttitoimija tulevat haastattelemaan nykyisiä sekä entisiä ohjelman henkilökunnan jäseniä heidän kokemuksistaan ohjelman tuotannosta.
Viime aikoina on uutisoitu runsaasti tapauksista, joiden mukaan työolot ohjelman parissa eivät ole olleet kohdillaan. Keväällä muun muassa Yhdysvalloissa uutisoitiin siitä, kuinka tuotannon jäseniä kohdeltiin koronaviruspandemiasta aiheutuneiden poikkeusolojen aikana. Tuolloin kaksi anonyymina pysyttelevää lähdettä kertoi muun muassa siitä, ettei ohjelman ydinhenkilökunta saanut yli kuukauteen kirjallista tietoa työajoistaan, palkastaan, eikä työnantaja tiedustellut lainkaan heidän fyysisen tai psyykkisen terveydentilansa tilannetta.
Keväällä ohjelman tuotantoon palkattiin lisää jäseniä, jotta DeGeneres pystyi nauhoittamaan ohjelmaa jossain muodossa etänä kotoaan Kaliforniasta käsin. Kun lopulta työntekijöille tiedotettiin asioista, he saivat nimettömien lähteiden mukaan tiedon siitä, että lähes kaikkien palkkaa supistettiin jopa 60 prosenttia, vaikka ohjelma pyöri tauotta televisioruuduissa poikkeusajasta huolimatta. Varietyn mukaan ohjelman henkilökunnan palkat nostettiin takaisin normaalille tasolle ennen lehden julkaisemaa artikkelia asiasta.
