Elinan piti adoptoida omat lapsensa – ”Olihan se aika nöyryyttävää”

Tasa-arvoinen avioliittolaki astuu ensi vuonna voimaan, mutta samaa sukupuolta olevien parien perheitä hiertävät edelleen vanhemmuuteen ja adoptioon liittyvät vanhanaikaiset lait. Äitiyslaki-kansalaisaloite pyrkii helpottamaan naisparien vanhemmuuden tunnustamista.

Äitiyslaki-kansalaisaloitteen on allekirjoittanut jo lähes 40 000 ihmistä. Puuttuvat reilu 10 000 allekirjoitusta tulee saada kasaan toukokuun loppuun mennessä, jotta aloite siirtyy eduskunnan käsittelyyn. Aloite vaatii, että lasten toinenkin äiti voisi varmistaa vanhemmuutensa neuvolassa jo ennen lapsen syntymää.

Nykyisin toisen äidin on adoptoitava omat lapsensa, jotta hän on myös juridisesti heidän vanhempansa. Näin myös Elina Laavin piti toimia, kun hänen puolisonsa Elisa Jokelin synnytti lapsen.

– Elinan piti adoptoida omat lapsensa. Olihan se oikeastaan aika nöyryyttävää, Jokelin kertoo Huomenta Suomi -lähetyksessä.

Nykyisin Laavin ja Jokelinin perheeseen kuuluu kaksi tytärtä, jotka ovat saaneet alkunsa lahjoitettujen sukusolujen kautta. Syntyessään heillä oli vain yksi vanhempi, heidän biologinen äitinsä.

Adoptointi nykyisin vaikeaa

Perheen sisäinen adoptio ei ole mikään nopea ja helppo prosessi. Tilannetta ei helpota se, että asiasta säätävät lait ovat keskenään ristiriitaisia. Lisäksi yksittäiset viranomaiset suhtautuvat asiaan varsin eri tavoin.

Esimerkiksi Laavin sukunimen saaminen lapsille onnistui, kun eräs käräjäoikeuden osastosihteeri osasi neuvoa keinon toiveen toteuttamiseen. Jonkun toisen henkilön kanssa asia ei olisi sujunut niin helposti.

Joitain asioita piti sen sijaan osata vaatia.

– Nykyisen lain mukaan lapsen syntymän jälkeen on odotettava kahdeksan viikkoa ennen kuin puoliso saa adoptoida omat lapsensa, Jokelin kertoo.

Vanhan ajattelun mukaan äidin tulee ensin toeta synnytyksestä ennen kuin hän voi miettiä, haluaako hän edelleen antaa lapsen adoptioon.

– Olihan se vähän hassua, kun olemme yhdessä päättäneet lapsia hankkia, Laavi sanoo.

Katso videolta, millaisia kommentteja Laavi ja Jokelin ovat perhemuodostaan kuulleet ulkopuolisilta.

Lue myös:

    Uusimmat