Jenny Helenius hankkii lapsen itsellisesti.
Bachelorette-ohjelmasta tuttu Jenny Helenius, 42, odottaa lasta. Huomenta Suomessa vieraillut Helenius kertoo raskausajan sujuneen hyvin, vaikka aluksi hänellä oli pahoinvointia.
– Se jatkui aika pitkälle, viikolle 17. Se yllätti, koska lähipiirissä ei ole kukaan siitä kärsinyt. Minun kohdalleni se nyt osui ja se oli vähän haasteena, kun en ollut töissäkään kertonut tästä mitään. Piti vähän salailla, Helenius sanoo.
Helenius on puhunut avoimesti siitä, että hankkii lapsen itsellisesti.
– Henkilökohtaisesti minun prosessini alkoi jo kuusi vuotta sitten syksyllä, kun lähdin hakemaan sitä lähetettä julkiselle puolelle hoitoihin. Monen mutkan kautta sitten sain sen vasta seuraavana vuonna, Helenius kertoo.
Lue myös: Bachelorette Jenny Helenius päätti tavoitella äitiyttä yksin – jakoi nyt ilouutiset
Yllä olevalla videolla Helenius kertoo, miten hoidot hänen kohdallaan alkoivat edetä ja millaisia tuntemuksia hän kävi läpi.
Julkisella puolella hoidot eivät tuottaneet toivottua tulosta ja ikä alkoi tulla vastaan, joten Helenius jatkoi hoitoja yksityisellä puolella.
– Olen järjestellyt elämääni niin, että olen pystynyt menemään sinne. Ne säästöt, mitä olin ajatellut käyttäväni lapseni kanssa, niitä käytettiin tähän. Myin asuntoni ja muutin toisaalle, ostin sieltä uuden. Sain sieltä vähän rahaa käyttööni.
