"Elämä on laiffii, fifty-sixty ja jokainen tsäänssi on mahdollisuus" – Matti Nykänen jätti jälkeensä lukuisia legendaarisia lausahduksia

Viime yönä kuollut mäkihyppylegenda ja laulaja Matti Nykänen, 55, jätti jälkeensä lukuisia, kansan suussa edelleen kulkevia sanontoja.

Osa sanonnoista on päätynyt jopa myöhemmin viihdetaiteilijana toimineen Nykäsen biisivalikoimaan.

Yksi legendaarisimmista lausahduksista on "Elämä on laiffii", joka päätyi myöskin vuonna 2006 julkaistulle Nykäsen albumille Ehkä otin, ehkä en.

Nykänen kertoi Ilta-Sanomille vuonna 2013, että sutkauksen mukaan "elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa".

– On monta tyyliä elää. Jokainen saa käsittää oman makunsa mukaan. On hyvä olla oma itsensä eikä pitää kulissia. Silloin ei tarvitse teeskennellä. Kun toinen hyväksyy sellaisena kuin on, se on hyvää elämää, Nykänen kertoi lehdelle.

"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus"

Nykänen muokkasi perinteisiä sanontoja luovasti omaan suuhunsa ja persoonaansa sopiviksi tai loi kokonaan uusia.

Toinen elämään jäänyt lausahdus kuuluu "Jokainen tsäänssi on mahdollisuus".

Kansallissankarin kehu mäkihyppykaupunki Lahdelle on myös jäänyt elämään kansan suussa.

– Lahti on kyllä mesta paikka, Nykänen kommentoi maailmancupin kisakaupunkia.

– Se on ihan fifty-sixty miten käy, Nykänen kommentoi erään kerran puolestaan menestysmahdollisuuksiaan.

"Rakkaus on kuin lankakerä"

Nykäsen nimissä on myös herkempiä, rakkauteen ja elämään liittyviä sanontoja.

Nykänen sutkautti Ylen haastattelussa 1996 kuolemattomat sanat "Elämä on ihmisen parasta aikaa".

Runollisempaa puolta Nykäsen sanonnoista edustaa vertaus rakkaudesta.

– Rakkaus on kuin lankakerä – se alkaa ja loppuu, mäkihyppylegenda lyrikoi.

"Aina sattuu ja tapahtuu"

Nykänen sanoitti myös oman elämänsä kolhuja ja kommelluksia julkisuudessa toteamalla humoristisesti, että "kun nimi on Matti Nykänen, niin aina sattuu ja tapahtuu".

Vuonna 2009 Nykänen jakoi ihmisille parisuhdeneuvoja Savon Sanomien haastattelussa parisuhdeoppaansa promoamistilaisuudessa.

– Meikäläinen on nykyään avioliittoneuvoja. Jos menee hyvin niin eikun meikäläinen paikalle. Se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin per**ttä, hän kertoi lehdelle.

Nykäsen kuolemasta kertoi ensin Seiska.

Lue myös:

    Uusimmat