Matti Nykäsen ystävä Kai Merilä järkyttyi syvästi uutisesta: "Kotoa hän oli lähtenyt"

Matti Nykäsen ystävä Kai Merilä kertoo ensituntojaan Nykäsen kuolemasta 9:49

Kai Merilä muisteli Matti Nykästä Huomenta Suomen haastattelussa.

Mäkihyppylegenda Matti Nykänen kuoli lähipiirinsä mukaan maanantaina 4. helmikuuta. Nykänen oli kuollessaan 55-vuotias. 

Matti Nykäsenystävä ja luottotoimittaja Kai Merilä kertoo Huomenta Suomen haastattelussa, että uutinen Nykäsen kuolemasta tavoitti hänet tänä aamuna.

– Ei oikein vieläkään voi ymmärtää, hän sanoo

Merilä kertoo varmistaneensa tiedon Nykäsen lähipiiristä, ja vaihtaneensa muutaman sanan Nykäsen Pia-vaimon kanssa.

– Matti oli lähtenyt viimeiselle reissulle viime yönä. Kotoa hän oli lähtenyt.

Merilälle kertoo olleensa Nykäsen kanssa yhteydessä muutama päivä sitten. Ystävykset suunnittelivat lähtevänsä matkalle yhdessä. Nykäsen menehtyminen tuli Merilälle täytenä yllätyksenä.

– Hän oli ihan sielun ja ruumiin voimissa.

Merilä oli Nykäsen luottotoimittaja, mutta he olivat myös pitkäaikaiset ystävät. He tutustuivat vuonna 1990, kun Merilä teki Nykäsestä lehtijutun.

– Välillä naurettiin, välillä itkettiin, välillä painittiinkin. Tunteiden kirjo teki ystävyydestä haastavan, mutta myös syvän.

Nykäsellä oli Merilän mukaan myös herkkä puoli.

– Hemmetin herkkä kaveri, hän sanoo.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska.

Lue myös:

    Uusimmat