EK12: Hirvonen löysi rohkeutensa

Mikko Hirvonen
Mikko Hirvonen on reilun puolen minuutin päässä kolmannesta sijasta.Citroen
Julkaistu 18.01.2013 15:06(Päivitetty 18.01.2013 15:26)
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Mikko Hirvonen taistelee tosissaan pääsystä Monte Carlo -rallin palkintokorokkeelle.

Hirvosen vauhti oli hukassa torstain pikataipaleilla, mutta perjantain toisella erikoiskokeella Citroenin suomalaispilotti osoitti, ettei hän ole kadottanut vauhtiaan. Hirvonen oli kolmanneksi nopein 12. erikoiskokeella.

- Olosuhteet vaihtelivat koko ajan, mutta olen tyytyväinen ajooni. Nyt löytyi rohkeutta, viidentenä ajava Hirvonen kertoi WRC:n ralliradiolle.

Mads Östberg piiskasi Fordinsa pohja-aikaan St Nazaire le Desertin pätkällä 2,1 sekunnin erolla tallikaveriinsa Jevgeni Novikoviin. Venäläinen Novikov päihitti Hirvosen 1,3 sekunnilla ja nousi samalla kokonaiskilpailussa kolmanneksi Dani Sordon eteen. Hirvosella on matkaa Sordoon 26,1 sekuntia ja Novikoviin 34,7 sekuntia.

Kuudentena ajava Jari-Matti Latvala jäi kymmenen sekuntia Novikovin pohjista.

- Mikko oli nopea. Luulin ajaneeni hyvin, mutta ilmeisesti en ajanut, sanoi Volkswagenin suomalaiskuski, joka ei saanut muiden kuljettajien väliaikoja radio-ongelmien vuoksi.

Juho Hänninen oli erikoiskokeen kahdeksanneksi nopein.

- Yllättävän vähän hävittiin, sillä meillä oli vain kaksi käytettyä nastarengasta ristissä. Onneksi ollaan täällä, kokonaiskisassa seitsemättä sijaa pitävä Hänninen naureskeli.

Citroenin Sebastien Loeb jatkaa vankassa johdossa Montessa. Volkswagenin Sebastien Ogier on jäänyt puolitoista minuuttia maanmiehestään.

Perjantaina ajetaan vielä yksi erikoiskoe, Sisteron.

TV-lähetysajat

Monte Carlon MM-ralli, tilanne EK12/18:

 1. Sebastien Loeb     Citroen  3.52.24,0
 2. Sebastien Ogier    VW         +1.35,3
 3. Jevgeni Novikov    Ford       +2.57,6
 4. Dani Sordo         Citroen    +3.06,2
 5. Mikko Hirvonen     Citroen    +3.32,3
 6. Jari-Matti Latvala VW         +3.56,2
 7. Juho Hänninen      Ford       +4.30,6
 8. Mads Östberg       Ford       +5.45,3
 9. Bryan Bouffier     Citroen    +7.40,8
10. Martin Prokop      Ford      +16.35,0

Erikoiskokeen 12 nopeimmat:

 1. Mads Östberg       Ford       15.29,5
 2. Jevgeni Novikov    Ford          +2,1
 3. Mikko Hirvonen     Citroen       +3,4
 4. Sebastien Ogier    VW            +6,5
 5. Sebastien Loeb     Citroen       +7,5
 6. Jari-Matti Latvala VW           +10,4
 7. Bryan Bouffier     Citroen      +11,6
 8. Juho Hänninen      Ford         +14,8
 9. Dani Sordo         Citroen      +18,1  
10. Martin Prokop      Ford         +51,3

Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Keskiviikko 16.1.
10.03 EK1: Le Moulinon - Antraigues (37,10 km)
11.21 EK2: Burzet - St. Martial (30,60 km)
Huoltotauko (30 min)
15.21 EK3: Le Moulinon - Antraigues (37,10 km)
16.39 EK4: Burzet - St. Martial (30,60 km)

Torstai 17.1.
10.33 EK5: Labatie d'Andaure – Lalouvesc (19,08 km)
11.14 EK6: St Bonnet - St Julien Molhesabate - St Bonnet (25,45 km
12.37 EK7: Lamastre - Gilhoc – Alboussiere (21,72 km)
Huoltotauko (30 min)
15.50 EK8: Labatie d'Andaure – Lalouvesc (19,08 km)
16.31 EK9: St Bonnet - St Julien Molhesabate - St Bonnet (25,45 km)
17.54 EK10: Lamastre - Gilhoc – Alboussiere (21,72 km)

Perjantai 18.1.
10.08 EK11: St Jean en Royans - La Cime du Mas (33,19 km)
Huoltotauko (30 min)
14.31 EK12: St Nazaire le Désert - La Motte Chalançon (22,11 km)
16.29 EK13: Sisteron – Thoard (36,70 km)

Lauantai 19.1.
16.11 EK14 Moulinet - La Bollene Vesubie (23,54 km)
16.54 EK15: Lantosque – Luceram (18,95 km)
18.12 EK16: Moulinet - La Bollene Vesubie (23,54 km)
Huoltotauko (30+3 min)
21.58 EK17: Moulinet - La Bollene Vesubie (23,54 km)
22.41 EK18: Lantosque – Lucéram (18,95 km) *Power Stage*