Sebastien Loeb karkasi selvään johtoon Monte Carlo -rallin avauspäivänä.
Loeb tykitti kolmannen perättäisen pohja-ajan päivän viimeisellä erikoiskokeella. Citroenin ranskalaispilotti pääsi yötauolle minuutin ja 20,3 sekunnin johdossa.
- Olen onnellinen, että pääsin tänne, Loeb huokaisi ralliradiolle Burzet'n erikoiskokeen maalissa.
Rallin ajanottojärjestelmässä oli pahoja ongelmia kahden viimeisen erikoiskokeen aikana, mutta Loebin ei tarvinnut murehtia siitä. Seitsemättä Monte-voittoaan jahtaavan ranskalaisen vauhti oli täysin kohdallaan.
- Menetin pidon muutamassa mutkassa pätkän lopussa, mutta muuten tuli hyvin, selvät pohjat kellottanut Loeb totesi.
Volkswagenin Sebastien Ogier oli aivan Loebin tuntumassa ennen neljättä erikoiskoetta, mutta hän putosi kauas maanmiehestään.
- Ei ollut mitään ongelmia. Yritämme parhaamme, mutta ei ole helppoa, Ogier totesi.
Rengasrikko hidasti Latvalaa
Mikko Hirvonen nousi kilpailussa kolmanneksi. Hän oli toiseksi nopein päivän päätöspätkällä.
- Olen liian varovainen. Kun pusken enemmän, linja menee heti leveäksi, Hirvonen sanoi.
Volkswagenin Jari-Matti Latvala kärsi rengasrikon neljännellä pikataipaleella. Suomalainen lähtee torstain pätkille viidenneltä sijalta.
- Olimme Mikon vauhdissa, mutta ajoimme viisi kilometriä puhjenneella renkaalla. Menetimme ehkä puoli minuuttia, Latvala arvioi.
Fordia käskyttävä Juho Hänninen ajoi kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen parhaana suomalaisena neljäntenä, mutta toisella ajolenkillä punkaharjulainen putosi yhdeksänneksi kokonaiskilpailussa.
- Spinnasin kolme tai neljä kertaa ja minun piti pakittaa. Menetin rutkasti aikaa, Hänninen totesi.
Ford-kuski Thierry Neuville keskeytti neljännellä erikoiskokeella. Skoda-kuski Esapekka Lapin ralli jäi kesken toisella pikataipaleella.
Monte Carlo -ralli jatkuu torstaina kuudella erikoiskokeella. Kilpailu päättyy myöhään lauantai-iltana.
Monte Carlon MM-ralli, tilanne EK4/18:
1. Sebastien Loeb Citroen 1.39.49,0 2. Sebastien Ogier VW +1.20,3 3. Mikko Hirvonen Citroen +1.46,7 4. Dani Sordo Citroen +2.01,2 5. J-M Latvala VW +2.32,2 6. Jevgeni Novikov Ford +2.50,6 7. Bryan Bouffier Citroen +2.57,1 8. Mads Östberg Ford +2.55,1 9. Juho Hänninen Ford +3.03,5 10. Martin Prokop Ford +6.11,3
Erikoiskokeen 4 nopeimmat:
1. Sebastien Loeb Citroen 21.54,6 2. Mikko Hirvonen Citroen +34,4 3. Mads Östberg Ford +50,4 4. Sebastien Ogier VW +53,7 5. Jari-Matti Latvala VW +54,5 6. Dani Sordo Citroen +1.06,2 7. Jevgeni Novikov Ford +1.13,0 8. Bryan Bouffier Citroen +1.20,2 9. Juho Hänninen Ford +1.37,7 10. Martin Prokop Ford +2.21,6
Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Keskiviikko 16.1.
10.03 EK1: Le Moulinon - Antraigues (37,10 km)
11.21 EK2: Burzet - St. Martial (30,60 km)
Huoltotauko (30 min)
15.21 EK3: Le Moulinon - Antraigues (37,10 km)
16.39 EK4: Burzet - St. Martial (30,60 km)
Torstai 17.1.
10.33 EK5: Labatie d'Andaure – Lalouvesc (19,08 km)
11.14 EK6: St Bonnet - St Julien Molhesabate - St Bonnet (25,45 km
12.37 EK7: Lamastre - Gilhoc – Alboussiere (21,72 km)
Huoltotauko (30 min)
15.50 EK8: Labatie d'Andaure – Lalouvesc (19,08 km)
16.31 EK9: St Bonnet - St Julien Molhesabate - St Bonnet (25,45 km)
17.54 EK10: Lamastre - Gilhoc – Alboussiere (21,72 km)
Perjantai 18.1.
10.08 EK11: St Jean en Royans - La Cime du Mas (33,19 km)
Huoltotauko (30 min)
14.31 EK12: St Nazaire le Désert - La Motte Chalançon (22,11 km)
16.29 EK13: Sisteron – Thoard (36,70 km)
Lauantai 19.1.
16.11 EK14 Moulinet - La Bollene Vesubie (23,54 km)
16.54 EK15: Lantosque – Luceram (18,95 km)
18.12 EK16: Moulinet - La Bollene Vesubie (23,54 km)
Huoltotauko (30+3 min)
21.58 EK17: Moulinet - La Bollene Vesubie (23,54 km)
22.41 EK18: Lantosque – Lucéram (18,95 km) *Power Stage*
Artikkelia muokattu klo 19.11: Thierry Neuville ajaa Fordilla.
Artikkelia muokattu klo 19.25: Kokonaiskilpailun viralliset ajat vahvistettu.