David Coulthard avautuu suhteestaan Mika Häkkiseen – sai vuosien epäilyjen jälkeen puristettua Ron Dennisilta haluamansa vastauksen

Yhdeksi kaikkien aikojen sopuisimmista tallipareista laskettavat Mika Häkkinen ja David Coulthard tekivät pitkään hyvää työtä McLarenin yhteisen tavoitteen eteen, mutta skottikuskilla jäyti pitkään mielessä ajatus, joka hänen oli selvitettävä tallipomo Ron Dennisin kanssa kahden kesken.

Coulthardin liittyessä McLarenin ryhmään Williams-pestinsä jälkeen talvella 1995-96 Häkkinen oli tehnyt jo vuosia töitä Ron Dennisin johtamassa tallissa. Nuorena kuskina huipulle nousua tehnyt Häkkinen oli saanut Dennisilta kaiken tuen ja lähes menettänyt henkensä Adelaiden rajussa ulosajossa kauden 1995 viimeisessä osakilpailussa.

Tätä taustaa vasten Coulthard tunsi koko ajan jäävänsä Häkkisen varjoon siinä tunnepuolella tulevasta tuesta, jota jokainen kuski tarvitsee menestyäkseen. Paperilla kaksikko linjattiin tasa-arvoiseksi, mutta sisäinen ilmapiiri oli toisenlainen.

– Tietysti menin vuoristorataa Ronin kanssa, koska Mikalla oli ollut onnettomuus McLarenilla vuonna 1995, ja Ron oli viettänyt aikaa sairaalassa, kun Mika oli hengityskoneessa. Hän tunsi ymmärrettävästi erittäin tiivistä yhteyttä Mikaan. Kaiken lisäksi Mika oli uskomattoman nopea, Coulthard kertoo F1:n Beyond the Grid -podcastissa.

– Minä tunsin aina, että Ron antoi enemmän tunnepohjaista ja psykologista tukea Mikalle. Se jäyti minua, ja kävin useita keskusteluita hänen kanssaan siitä vuosien saatossa, Coulhard sanoo.

Lopulta Dennis lausui sanat, joita Coulthard oli kärttänyt.

Kuin Dennis olisi valinnut suosikkinsa kahden lapsensa väliltä

Coulthardin mukaan F1-kuskin urakehitys ei ole koskaan kiinni vain omasta ajotaidosta tai millaisen auton hän saa. Näiden asioiden lisäksi kuljettajan täytyy jatkuvasti tehdä tiimin sisällä lobbaustyötä edukseen. On saatava mekaanikot ja insinöörit puolelleen, jotta saa etulyöntiaseman aina, kun tiimi tuo esimerkiksi uuden moottorin tai päivityspaketin tarjolle.

Hän vertaa asetelmaa siihen, että Dennis ottaisi kaksi lastaan vetämään tiimiä viikon ajaksi, ja kohtelisi näitä epätasa-arvoisesti sanomatta siitä mitään ääneen.

– Sitten hän toisi toisen heistä mukaan sunnuntaina, jotta tämä saa alustuksen maanantaina alkavaa työtä varten. Ja toinen tulisi vain töihin maanantaina, Coulthard vertaa.

– Tuo on psykologinen etu. Tuolla tasolla haluat kaiken mahdollisen edun, ja minusta tuntui, että hän antoi kaiken psykologisen edun Mikalle.

”Se hetki vei kaikki epäilykset ja paineet”

McLarenilla julistettiin aina tasavertaisen kuskikaksikon nimiin. Kulisseissa asia kuitenkin painoi Coulthardia, joka päätti nostaa lopulta kissan pöydälle Dennisin toimistossa.

– Me aina kiistimme, että meillä olisi ollut minkäänlaista henkistä suosimista. Sitten yhtenä päivänä hän sanoi, että kyllä, olen aina tuntenut syvää yhteyttä Mikaan, hän kerran lähes kuoli yhdessä autoistani, Coulthard kertoo.

– Sinä hetkenä, koska olin saanut häneltä haluamani vastauksen, se vei pois kaikki epäilykset ja täydellisesti kaikki paineet. Se oli varmasti hyvä oppitunti elämästä. Ihmiset haluavat monesti vain tietää, eivät muuttaa asioita. Ron ei voinut tehdä mitään toisin.

Coulthard uskoo totuuden kuulemisen auttaneen siinä, että päätti jatkaa McLarenilla kaikkiaan yhdeksän vuoden ajan. Vuonna 2001 hän onnistui ottamaan niskalenkin Häkkisestä, mutta jäi tällä kertaa Ferrarin Michael Schumacherin jälkeen MM-kakkoseksi.

– Halusin vain tietää, ettei se ollut vain minun mieleni kuvitelmia. Se oli totisesti olemassa.

Lue myös:

    Uusimmat