Charles Leclerc reagoi Sebastian Vettelin Ferrari-lähtöön: "Vaikka ulkoapäin on nähty toisin, niin…"

Ferrari jysäytti tiistaiaamulle ison uutisen, kun talli vahvisti, että Sebastian Vettel ei jatka Maranellon punaisten riveissä kauden 2020 jälkeen. Vettelin nykyinen tallikaveri Charles Leclerc reagoi uutiseen välittömästi sosiaalisen median puolella.

Ferrarin ja Vettelin mukaan osapuolet tekivät päätöksen yhdessä tuumin.

32-vuotias saksalaiskuski on ehtinyt edustaa Ferraria kaudesta 2015 lähtien.

Vettelin tuorein tallikaveri on ollut monacolaiskuljettaja Leclerc, joka siirrettiin Sauberilta Ferrarille kaudeksi 2019.

Tuulennopea Leclerc horjutti heti Ferrarin sisäistä asetelmaa, kun hän laittoi kampoihin ykköskuljettajaksi nimetylle Vettelille.

– On ollut iso kunnia toimia sinun tallikaverinasi. Meillä on ollut kiihkeitä hetkiä radalla. Jotkut niistä ovat olleet erittäin hyviä ja jotkut taas eivät ole päättyneet niin kuin olisimme halunneet. Vaikka ulkoapäin on nähty toisin, niin olemme aina kunnioittaneet toisiamme, Leclerc kirjoitti.

Loppuun 22-vuotias Leclerc lähetti vielä lämpimät terveiset.

– En ole koskaan oppinut niin paljoa kuin sinun tallikaverinasi. Kiitos kaikesta, Seb.

Lue myös:

    Uusimmat