F1-sarjan johto ja sen yhteiskumppanit sekä tallipäälliköt päättävät tänään millä ehdotuksilla sarjan parjattuja uudistuksia aiotaan korjata.
F1-sarjan autot muuttuivat tälle kaudelle valtavasti. Erityisesti tehon jakautuminen 50–50 sähkö- ja polttomoottorin välillä on ollut iso muutos. Tämä on tuonut mukanaan myös vaarallisia tilanteita, kun kuljettajat lataavat ja käyttävät sähköenergiaa eri kohdissa rataa.
Kuljettajien ja fanien antama kritiikki on ollut voimakasta, ja tähän on pyritty reagoimaan Lähi-idän levottomuuksista johtuvan kuukauden mittaisen kisatauon aikana. Kansainvälisen autoliiton FIA:n puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem kertoi sosiaalisessa mediassa sunnuntaina, että aiheesta on käyty onnistuneita keskusteluja.
– Kuljettajat ovat antaneet korvaamattoman näkemyksen muutoksista, joita heidän mielestään pitäisi tehdä. Nämä ovat koskeneet erityisesti energian varastointia tavalla, joka mahdollistaisi turvallisen, rehdin ja kilpailukykyisen kilvanajon.
Luie myös: Mitta täynnä: Max Verstappen uhkaa F1-uransa lopettamisella
Ben Sulayemin mukaan myös tallien tekniset johtajat ja moottorivalmistajien edustajat ovat tavanneet asian tiimoilta useaan otteeseen.
– Huomisen (maanantaisen) tapaamisen jälkeen lopulliset ehdotukset lähetetään maailman moottoriurheiluneuvoston äänestykseen.
Kyseessä on FIA:n ylin päättävä elin.
Lue myös: Hälyttävät F1-lukemat julki: Mercedeksen ylivoima nähtyäkin suurempi
Mercedeksen George Russell, joka on F1-kuljettajien yhdistyksen puheenjohtaja, kehui viime viikolla, että kuskien ja FIA:n yhteistyö on ollut viime aikoina tiiveintä vuosikausiin. Hän uskoo, että muutokset tulevat olemaan järkeviä.
– Uskon, että kaksi päällimmäistä asiaa on aika-ajojen ajaminen täyttä vauhtia, niin ettei kaasupoljinta tarvitse nostaa akun lataamiseksi, sekä radalla toisiaan lähestyvien autojen vauhtieron pienentäminen.
Lue myös: Kommentti: F1-tähtien käytös paljastaa – sarjalla on käsissään valtava ongelma
Vaarallinen esimerkki jälkimmäisestä nähtiin Japanin GP:ssä maaliskuussa, kun Haasin Oliver Bearman joutui väistämään Alpinen Franco Colapinton autoa ja törmäsi voimalla ratavalleihin. Colapinton vauhti oli tilanteessa 50 kilometriä tunnissa pienempi, kun hänen autonsa akun virta oli vähissä ja Bearman käytti samaan aikaan lisätehoa.
F1-kauden neljäs GP ajetaan Miamissa 3. toukokuuta.
