Brittilääkärit huolissaan: Sairastuneet lapset saaneet harvinaisia oireita – yhteyttä koronavirukseen epäillään
Ison-Britannian julkinen terveydenhoitojärjestelmä varoitti pienestä määrästä vakavasti sairaita lapsia, joilla on erikoisia oireita.
Pieni, mutta kasvava määrä lapsipotilaita on saanut sairastuttuaan harvinaisia oireita, jotka saattavat liittyä koronavirukseen, kertoo CNN. Ison-Britannian julkinen terveydenhoitojärjestelmä varoitti pienestä määrästä vakavasti sairaita lapsia, joilla on erikoisia oireita.
Lääkäreiden mukaan lapsilla on monen elimen tulehdustila, joka vaatii tehohoitoa. Kuitenkin vain osalla lapsista oli koronavirustartunta.
Tapauksia on ollut Lontoossa ja muualla Isossa-Britanniassa, ja tilanne huolettaakin lääkäreitä.
Kärsivät vatsakivusta, vatsa- ja suolisto-oireista sekä sydäntulehduksesta
Lapset kärsivät vatsakivusta, vatsa- ja suolisto-oireista sekä sydäntulehduksesta. The Guardianin mukaan ainakin 12 lasta on sairastunut uudenlaiseen ja "mahdollisesti henkeä uhkaavaan" oirekirjoon; Britannian terveydenhoitojärjestelmän mukaan tapauksia on alle 20, kertoo BBC.
Tiedotteen mukaan sairastuneilla lapsilla oli "päällekkäisiä toksisen sokkioireyhtymän ja epätyypillisen Kawasakin taudin piirteitä". Kawasakin tauti on pienillä lapsilla esiintyvä akuutti verisuonten seinämien tulehdus. Toksinen sokkioireyhtymä on nopeasti etenevä, hengenvaarallinen, bakteerien aiheuttama sairaus.
– Meillä on kasvava huoli siitä, että (uuteen koronavirukseen) liittyvää tulehdusoireyhtymää esiintyy brittilapsilla, tai tapauksiin saattaa liittyä toinen, vielä tunnistamaton tarttuva taudinaiheuttaja, julkaisussa todetaan.
Oireiden yhteys koronavirukseen ei siis ole selvillä.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Lasten vakavat oireet harvinaisia
Terveysalan ammattilaiset muistuttavat, että lapset eivät hyvin todennäköisesti sairastu koronaviruksesta vakavasti, ja annettu tiedote onkin tarkoitettu lääkäreille ja muille ammattilaisille.
– Onneksi Kawasakin taudin kaltaiset taudit ovat hyvin harvinaisia, kuten tällä hetkellä myös vaikeat komplikaatiot lapsilla covid-19:ään liittyen, professori Simon Kenny kommentoi CNN:lle.
– Mutta on tärkeää, että lääkäreille kerrotaan mahdollisista uusista yhteyksistä (sairaustapauksissa), jotta he voivat antaa lapsille ja nuorille oikeanlaista hoitoa nopeasti.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää