Lääkärit raportoivat uudesta mahdollisesta koronatartunnan merkistä – iho-oire voi ilmetä jo ennen yskää ja kuumetta
Lääkärit ympäri maailman raportoivat, että punoittava ihottuma vartalossa tai jaloissa voi olla oire koronatartunnasta.
Jo maaliskuussa thaimaalaiset lääkärit havaitsivat, että yhdellä koronavirustartunnan saaneella potilaalla oli punoittavaa ihottumaa. Ihottuman vuoksi potilaalla diagnosoitiin aluksi virheellisesti denguekuume. Raportissaan lääkärit kertovat hengitysoireiden ilmenneen potilaalla vasta myöhemmin.
Nyt Italiasta on saatu viitteitä samankaltaisista iho-oireista. Raportissaan lääkärit kirjoittavat, että 88 koronapotilaasta 18:lle eli joka viidennelle kehittyi iho-ongelmia, kuten punoittavaa ihottumaa, levinnyttä nokkosihottumaa ja vesirakkuloita. Potilaiden ihovauriot olivat tyypillisesti yläruumiissa ja ne ilmenivät joko muiden koronaoireiden yhteydessä tai vasta myöhemmin. Ihottuma ei ollut erityisen kutisevaa laatua ja se parani muutamassa päivässä.
Espanjalaiset jalkaterapeutit puolestaan kirjoittavat lausunnossaan, että Espanjassa, Italiassa ja Ranskassa on havaittu lukuisia tapauksia, joissa jalkojen iho-oireet ovat olleet koronatartunnan ensioire etenkin lapsilla ja nuorilla, mutta myös joillain aikuisilla. Potilaiden purppuranväriset iho-oireet ovat muistuttaneet lääkäreitä tuhkarokosta, vesirokosta tai kylmänkyhmyistä. Niitä on ilmaantunut erityisesti potilaiden varpaiden ympärille ja ne ovat parantuneet nopeasti.
Jalkaoireista koronaviruksen yhteydessä on raportoitu erikseen myös 13-vuotiaalla italialaisella pojalla, jonka varpaisiin ilmestyi purppuranvärisiä vammoja. Parin päivän kuluttua poika alkoi kärsiä kuumeesta, lihaskivuista, päänsärystä ja jalkojen ihottuman kutinasta. Lääkärit epäilevät pojan sairastuneen covid-19-tautiin, mutta epäilyä ei ole vahvistettu testillä.
Koronaan liittyvä punertava ihottuma menee nopeasti ohi
Raportit vihjaavat, että iho-oireet saattavat hyvinkin olla yksi koronaviruksen oireista. Mikäli ihminen havaitsee outoja iho-oireita ilman ilmiselvää syytä – kuten loukkaantumista, ärsyyntymistä tai allergiaa – on järkevää pitää itseään mahdollisena koronan tartuttajana ja eristää itsensä.
Prevention-sivuston haastattelema yhdysvaltalainen infektiolääkäri Rajeev Fernando kertoo nähneensä koronapotilailla paljon erilaisia ihottumia. Usein ihottuma on ollut punertavaa. Tyypillisesti koronavirukseen liittyvät iho-oireet näyttävät menevän ohitse nopeasti eivätkä ne aiheuta kovaa kutinaa, kertovat Health-sivuston haastattelemat yhdysvaltalaislääkärit.
Ihottuma virusinfektion yhteydessä saattaa olla seurausta immuunijärjestelmän reaktiosta virukseen, mutta viruksella saattaa olla myös suoria vaikutuksia itse ihoon. Koronavirus voi myös heikentää verenkiertoa, mikä puolestaan saattaa ilmetä iho-oireina.
On kuitenkin hyvä huomata, että iho-oireet voivat kertoa muustakin kuin koronaviruksesta. Lääkäriin ei pidä rynnätä vain ihottuman vuoksi. Jos ihottuman lisäksi ilmenee kuumetta, yskää, hengenahdistusta ja muita covid-19-infektioon viittaavia oireita, tee oirearvio Omaolo-palvelussa.
Uusimmat
-
15:16
Talouskurimukseen ajautunut SaiPa aloittaa muutosneuvottelut – synkeä luku kuvaa vaikeuksia
-
15:09
Thaihieromoita pyörittänyt nainen tuomittiin törkeästä parituksesta – rikollista toimintaa monissa kaupungeissa
-
15:08
Kymmeniä rikosilmoituksia itsenäisyyspäivän tapahtumista – näistä rikoksista mielenosoittajia epäillään
-
15:00
Orpo: SAK:n ilmoittamat toimet kohtuuttoman kovia
-
14:50
Mielenosoittajat tukkivat pääsyn asetehtaisiin Britanniassa – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
14:46
Kaija Koolla kiusallinen tilanne Linnan juhlissa – sukkanauha tipahti kesken illan
-
14:39
Tarkkuuskiväärillä ampunut Panssariprikaatin sotilas sai vammoja kasvoihin
-
14:34
Ranskan supertähdelle vaaditaan neljän vuoden kakkua
-
14:33
M. A. Numminen jakoi nostalgisen kuvan hänestä ja edesmenneestä Pedro Hietasesta – muistatko vielä lauluduo Gommin ja Pommin?
-
14:28
Mitä haluaisit kysyä tulevalta presidentiltä? Ehdokkaiden tv-tentit käynnistyvät MTV:n Suurella vaalitentillä
-
14:22
Ostitko tämän joulukalenterin Lidlistä? Kauppaketjulta varoitus ja takaisinveto
-
14:19
Tuplapuristaja hämmästytti Ylen kokeneet selostajatkin – näin poikkeukselliseen hetkeen reagoitiin
-
14:16
Expressen: MM-kisoissa esiintynyt puolustaja siirtyy SM-liigaan Ruotsin pääsarjasta
-
14:06
F1-pomoilta rujoja syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – tapauksessa nähtiin nyt erikoinen käänne
-
14:01
Suomi MM-välieriin – vastustaja jäi täysin jyrän alle
-
13:55
Nainen kuoli kolarissa Kempeleessä – kuljettajaa epäillään rikoksista
-
13:54
Suomen lippu korkealla Oulun yllä – tältä näytti Hornetien itsenäisyyspäivän lento!
-
13:47
Ylen päätoimittaja vietti itsenäisyyspäivän "Meilahden Hiltonissa" kukkapaitulissa metallisen Daamin seurassa
-
13:46
Miehelle tuomio 30 seksuaalirikoksesta – lähestyi poikia Discordissa
-
13:45
Maailmanhuipun hengenlähtö lähellä – urheilijaa ei näkynyt, meri lainehti verestä
-
Lataa lisää