Brandon ei halunnut kanniskella avaimia mukanaan – turvautui uusimpaan teknologiaan: "Minua sanotaan kyborgiksi"

Teknologiasta innostunut Brandon asennutti käsiinsä ihon alle mikrosirut, joilla aukeavat niin kodin kuin sähköautonkin ovet. Mies mikrosiruineen on päätynyt muun muassa CNN:n ja Daily Mailin haastatteluihin.

Brandon Dalaly, 41, asennutti oikeaan käteensä ihon alle mikrosirun, jonka avulla hän voi Tesla-sähköautoaan koskettamalla avata sen ovet. CNN:n haastattelussa Brandon kertoo mikrosirun olevan myös kryptovaluuttalompakko. 

– Joskus tulevaisuudessa voin hoitaa sillä luottokorttisiirtoja, hän sanoo CNN:n haastattelussa.

NFC-teknologiaa hyödyntävä mikrosiru on pienen paperiklemmarin kokoinen.

CNN kertoo, että mikrosirun asennuttaminen maksoi 100 dollaria eli noin 100 euroa. Siru maksoi 300 dollaria, siis noin 300 euroa.

Brandon kertoo, ettei siru vaikuta hänen päivittäiseen elämäänsä millään tavoin ikävästi. Hän sanoo, että ihmiset eivät edes huomaa sitä. Sirun tuntee vasta, jos hänen kättään koskettaa.

Osa testiä

New York Postin ja Daily Mailin mukaan Brandon sanoi olevansa osa noin 100 ihmisen testiryhmää, joka testaa siruja käytännössä.

Brandon kertoo, että koehenkilöt voivat ladata yrityksen sovelluskaupasta sovelluksia, joita voi langattomasti asentaa kehoonsa näillä mikrosiruilla. Hän sanoo, että yksi niistä sattui olemaan Teslan avainkortti ja koska hänellä oli kyseinen auto, hän valitsi sen.

Toisella mikrosirulla aukeaa kotiovi

Tesla-siru ei ole Brandonin ensimmäinen siru. Hänellä on yksi ennestään vasemmassa kädessään. 

Jos toinen siru avasi auton ovet, tämä siru avaa kotioven. Samainen siru mahdollistaa hänen terveystietojensa skannauksen kännykällä.

Tarpeen vaatiessa sen avulla saadaan muun muassa tiedot Brandonin verityypistä, hätäyhteyshenkilöstä ja hänen ottamastaan koronavirusrokotteesta.

Hyvästit avainten kanniskelulle!

Brandonin motiivi hankkia sirut liittyivät siihen, että hän voisi elää elämäänsä ilman, että hänen tarvitsisi kantaa mukanaan avaimia tai lompakkoa.

– Ihmiset pitävät minua vähän hulluna. Minua sanotaan kyborgiksi tai joksikin sellaiseksi, hän sanoo.

Ihmettelee ihmettelijöitään

Brandon haluaa sanoa ihmettelijöille sen, että hän käyttää siruja itsensä vuoksi. 

– Ne eivät vaikuta kehenkään muuhun, joten en oikein ymmärrä, miksi ihmiset järkyttyvät niistä niin paljon. 

– En sano, että tällainen teknologia sopisi kaikille, vaan että tulevaisuudessa näitä saattaa alkaa näkyä enemmän ja ne voivat mahdollisesti pelastaa jonkun hengen.

Brandon suunnittelee kolmannen mikrosirun hankkimista. Sen tarkoituksena olisi tarkkailla hänen tärkeitä elintoimintojaan, kuten kehon lämpötilaa.

Mikäli tällaisia harkitsee itselleen, kannattaa ensin käydä juttelemassa lääkärin kanssa.

Lähteet: CNN, New York Post, Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat