Bahrainin GP:n topit ja flopit: Sebastian Vettelin laskuri on käynnistynyt – Ferrarin ratissa nähtiin F1:n tulevaisuus

MTV Urheilun F1-toimitus listaa jokaisen ajetun osakilpailun jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Kauden toisesta kisasta Bahrainissa tuli yksi viihdyttävimmistä vuosiin.

Lewis Hamilton voitti ja Valtteri Bottas oli toinen Ferrarin kärsittyä rajusta epäonnesta Charles Leclercin pudottua moottorivian takia ykköspaikalta kolmanneksi ja Sebastian Vettelin pöyrähdyksellä viidenneksi. Kimi Räikkönen oli Alfa Romeolla seitsemäs.

TOPIT:

1. Charles Leclerc, Ferrari

Komea viikonloppu, kerta kaikkiaan. Ferrarin linjauksella kakkoskuskiksi istutettu Leclerc ei suostunut taipumaan hänelle varattuun rooliin, vaan teki uskomatonta työtä läpi lauantain ja sunnuntain. Oli Sebastian Vetteliä nopeampi kaikissa kolmessa aika-ajon osiossa, mutta sitten tuli viikonlopun ainoa miinus heikon startin takia. Senkin 21-vuotias nuorukainen paikkasi näyttävällä ohituksella Vettelistä. Tämä on yksi niistä hetkistä, jolloin uskoo nähneensä vilauksen F1:n tulevaisuudesta. Todella sääli, että Ferrarin moottori ei menoa kestänyt. Sentään uran ensimmäinen palkintosija tuli onnekkaasti turva-auton pelastamana.

2. Mercedes

F1 on laji, jossa ajetaan pari tuntia ja Mercedes voittaa? Ainakin jollain tasolla voidaan puhua kestävyyslajista, sillä niin vain Mersu pystyi viemään kaksoisvoiton, vaikka oli selvästi viikonlopun toiseksi nopein tiimi. Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas tekivät varmaa työtä ja olivat valmiina heti, kun Ferrari alkoi yskiä. Työtä on kuitenkin tehtävänä Kiinaan mennessä, sillä Ferrari on tullut jo iholle.

3. Lando Norris, McLaren

Nuori tulokaskuski väläytti vauhtiaan jo Australian aika-ajoissa, mutta nyt tuli se kaivattu lopputuloskin. Viimeisten kierrosten taistelu kuudennesta sijasta Kimi Räikköstä vastaan oli näyttävää ajamista. Tästä kaverista kuullaan vielä. Toivottavasti myös McLarenista, joka osoittaa nyt keväisen orastavia toipumisen merkkejä.

4. Kimi Räikkönen

Kovin pitkään Alfa Romeo ei voi nojata pelkästään Kimin tuomiin pisteisiin, mutta on suomalaisittain ylpeyttä herättävää nähdä, että tiimi on Räikkösen kymmenellä pisteillä nyt valmistajien MM-sarjan neljäs. Ja Kimi kuljettajien sarjan kuudes – edellään vain Bottas, Hamilton, Verstappen, Vettel ja Leclerc. Kisa sisälsi juuri sitä, mitä Räikköseltä kaivataan nousua tekevässä tiimissä: kärsivällisyyttä nuorten tuittupäiden keskellä ja iskuja silloin, kun siihen on mahdollisuus.

5. Uudet ohitusavut

Australian jälkeen oli vielä ihan turha sanoa mitään uusista ohitusta auttavista sääntöuudistuksista. Nyt kuitenkin nähtiin, että niillä olisi jopa odotettua suurempi vaikutus. Isompi avattavan takasiiven (DRS) lapa tuo muutaman kilometrin tunnissa lisää vauhtieroa autojen välille, ja uusien etusiipien ansiosta edellä ajavaa autoa on entistä helpompi seurata. Vielä kun tähän lisätään Bahrainin radalle tuotu kolmas DRS-alue, saimme nähdä yhden viime vuosien parhaista kisoista. Toivottavasti tämä trendi näkyy myös seuraavissa kisoissa Kiinassa, Azerbaidzhanissa ja Espanjassa – niiden jälkeen otanta alkaa olla jo melko vahva johtopäätösten tekemiseksi.

FLOPIT:

1. Sebastian Vettel

Tilanne on nyt kriittinen. Charles Leclerc olisi vauhtinsa puolesta ansainnut Vettelin päänahan jo Melbournessa, ja Bahrainissa hän otti sen kyselemättä. Vettel kyllä käyttäytyy nuorta haastajaansa kohtaan todella kunniakkaan herrasmiesmäisesti, mutta hänen oma uransa on nyt todella isossa vaarassa. Viime vuoden lukuisat hermoilut ja niistä johtuneet mokat näyttävät saavan jatkoa. Jälleen perä lähti hermostuksissa alta, kun Lewis Hamilton tuli väkisin ohi. Siitä seurasi renkaiden tärveltyminen ja ketjureaktiona valtava tärinä, joka hajotti etusiiven. Virhelaskuri on taas käynnistetty.

2. Renault

Kahden auton yhtäaikainen hyytyminen samalla kierroksella kisan lopussa on jo käsittämätöntä epäonnea, mutta ranskalaistiimi ei juuri nyt ole onneaan ansainnutkaan. Tasaista nousua kohti kärkeä tehnyt Renault on ottanut tähän vuoteen tultaessa oikein kunnolla takapakkia keskijoukossa.

3. Pierre Gasly

”En ole vieläkään täysin sinut auton kanssa”, tunnusti Red Bullille täksi kaudeksi nostettu ranskalainen. Ilmeisesti mitään isompaa ongelmaakaan ei autosta ole löytynyt – muuta kuin, että Gasly ei tunnu löytävän ajotyyliinsä sopivia säätöjä. Aikaa ei muuten ole kovin paljon opetella. Sen Gasly varmasti itsekin tuntee. Bahrainissa Alexander Albon tuli kakkostiimin Toro Rossolla ohi!

4. Haas

Auto on ilmeisen hyvä aika-ajoon. Ehkä jopa keskikastin paras. Pisteitä ei vain taaskaan tunnu tulevan silloin, kun niitä olisi tarjolla. Syyt epäonnistumiseen ovat moninaiset ja kun yksi niistä on huono kisavauhti, niin se ei nyt näytä kovinkaan hyvältä. Romain Grosjean tuntui menneen totaalisen suunniltaan siitä, että hänet hiukan epäreilusti otettiin silmätikuksi aika-ajojen hidastelusotkuun. Siitä seurasi kisassa kolari, rengasrikko ja kisan pilaantuminen.

5. Racing Point

Mihin on hävinnyt Force India? No nimi hävisi yrityskauppojen ansiosta, mutta tiimin piti nyt alkaa mällätä isommalla budjetilla, ja tulokset ovat vain heikentyneet. Todellisuudessa isä-Strollin rahoja on sijoitettu ensin paljon muuhun kuin auton kehittämiseen. Varmasti työntekijöille kivaa uusissa motorhomeissa, mutta kohta pitää alkaa tehdä sijoituksia myös tiimiin. Uusia rekrytointeja ja kehitystä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Racing Pointilta voidaan silti jälleen odottaa venymistä auton potentiaalin esiinkaivamisessa.

Lue myös:

    Uusimmat