Asiantuntijoiden mukaan ajoneuvojen sisäisiä tietojärjestelmiä on periaatteessa mahdollista manipuloida haitallisesti, mikäli käytössä on siihen soveltuvat välineet.
Vaikka viranomaisten mukaan kyseinen uhkakuva ei ole tällä hetkellä konkreettinen, niin lähivuosina on kuitenkin odotettavissa lisää haasteita, kun langattomat verkkoyhteydet alkavat yleistyä autojen tietojärjestelmien yhteydessä
Jo nykyiselläänkin autoissa liikkuu paljon dataa: Auton tietojen lukemisen mahdollistava niin sanottu OBD-liitäntäportti löytyy käytännössä kaikista 2000-luvun puolella valmistetuista henkilö- ja pakettiautoista. OBD-mittauksessa ajoneuvon tietojärjestelmän ilmoittamia virhetilanteita pystytään selvittämään katsastuksessa tai korjaamolla.
Markkinoilla on lisäksi lukuisia laitteita, joiden avulla auton omistaja voi itsekin perehtyä ajoneuvonsa sensorien välittämiin tietoihin. Kyseisillä perustason mittalaitteilla ei pysty aiheuttamaan haittaa ajoneuvolle.
Väärissä käsissä OBD-liitäntä tarjoaa kuitenkin pahimmillaan väylän esimerkiksi ajoneuvon lukuisten toimintojen manipulointiin haitallisesti. Tämä on mahdollista mikäli väärä taho saa harmailta markkinoilta käyttöönsä esimerkiksi auton merkkikohtaisen mittalaitteen.
– Se on mahdollista ja sitä varmasti jossakin mittakaavassa tapahtuu. Merkkikohtaisia testereitä ja ohjelmistoja löytyy piraattiversioina netistä ja kuka tahansa voi muutamalla satasella tilata sellaisen. Kuka sitten tietää millä tasolla ne toimivat ja onko niissä kaikki oikein. Tällaisilla laitteilla pystyy tekemään pahimmillaan varmasti isostikin vahinkoa autolle, pohtii myyntipäällikkö Juhani Sirniö Suomen Työkalu Oy:stä.
Sirniö arvelee, että viranomaistahot eivät ole tietoisia kaikista autojen tietojärjestelmiin liittyvistä uhkista.
Luvaton ujuttautuminen tärkeisiin järjestelmiin ajoneuvon OBD-liitännän kautta on kuitenkin onneksi melko epätodennäköistä. Se edellyttäisi sitä, että autoon päästäisiin ensin fyysisesti murtautumaan.



